Joulukuu 2023. Takana monta todella kovaa pakkaspäivää, jotka ovat aika lailla pakottaneet minut ja koirat pysyttelemään sisällä. Olohuoneen uuni levittää lempeätä lämpöä ja siinä sukkia neuloessa ajatukset palaavat viime kesään sekä siihen, etten ole tänne blogiin muistanut aikapäiviin mitään kirjoittaa – viimeisin tuotos näyttää olevan helmikuulta 2022.
Kevät koitti kauniina ja kesäkuu oli vielä jopa helteinen. Sen jälkeen sitten on sadellut satamasta päästyä ja vielä on kuukausia siihen, kun illat ja aamut taas muuttuvat valoisammiksi ja ollaan uudessa kesässä. Joka toivottavasti hellii meitä auringolla. Eihän aina VOI sataa…
Yksi iso projekti toukokuussa oli kahden ison pihavaahteran kaataminen, yksi kolmesta sai vielä armon jäädä varjoa ja viihtyisyyttä luomaan. En minä noita mahtavia vanhuksia toki itse kaatanut, kyllä siihen tarvittiin ammattilaisten apua. Olin suunnitellut, että kaikki syntyvä jäte kuljetetaan pois, mutta maassa lojuvia pöllejä katsoessani näin mielessäni kaiken sen polttopuun määrän mitä niistä saisi ja niinpä jäivät pöllit odottamaan elämäni ensimmäistä todellista puusavottaa.
Ammattilainen työssä
Kuvassa noin suunnilleen yhdestä vaahterasta syntyneet pöllit, kuvanotto vaiheessa olen toisen vaahteran jo klapeiksi pistänyt ja osan näistäkin.
Urakka oli todella iso ja haastava tällaiselle mummo-ikäiselle ihmiselle, mutta reippaasti kävin toimeen. Ensimmäisten pöllien pieniminen oli todella työn ja tuskan takana, mutta opittuani oikeanlaisen tekniikan alkoi työ sujua. Taukoja oli pakko pitää mm. sateiden ja muun puutarhan kunnostamisen takia, mutta syyskuun loppuun mennessä klapeja oli liiterissä ja autokatoksessa 5-6 kuution verran. Suorastaan pullistelin ylpeydestä.
Ensimmäiset maistiaiset
Omalla kasvimaalla kasvaneet perunat jäivät suurelta osin varsin pieniksi. Syytä tähän en tiedä, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun laitoin perunaa kasvamaan. Kaikki tehtiin tarkalleen ohjeiden mukaan ja sekä varsien että lehtien kasvu oli komeaa.
Kun elokuussa nostin maasta muutamat koeperunat, olin aivan varma, että meitä odottaa mahtava sadonkorjuu ja ihan kiitettävä se olisikin ollut, mikäli perunat olisivat isommiksi kasvaneet. Oli joukossa toki jonkin verran keskikokoista ja isoakin perunaa, mutta osa jopa niin pieniä, ettei edes varsista viitsinyt irroitella.
Kummasti kuitenkin ovat tänne joulukuulle asti riittäneet ja vieläkin on reilusti yhden säkin pohjalla. Lajike (jonka nimeä en taida edes tietää, istutukseen käytimme edellistalvisia, säkissä itäneitä ja muualta ostettuja perunoita) oli varsin maukas ja monen monta hyvää ateriaa siitä on saanut tehtyä. Kaiken lisäksi on aika mukava keittää pieniä pottuja, kun keittoaika on niin lyhyt. Ohukuorisina niitä ei ole sen kummemmin tarvinnut kuoriakaan.
Perunaa on nyt käytetty myös koirien ruuan lisukkeena. Näille epeleille ruuantähteinä jääneet perunankuoret ovat aina olleet mitä suurinta herkkua ja nyt siitä on sitten saanut päivittäisissä aterioissa nauttia.
Isot ja mehukkaat vadelmat
Vadelmat kasvoivat komean kokoisiksi eikä niissä ollut matoja sitten ensimmäistäkään, mutta niitä ei tänä kesänä tullut kovin paljoa. Johtunee siitä, että edellisenä syksynä olin vetänyt puskat ihan maan tasalle. Joinakin vuosina olen noista pensaista poiminut yli 20 litraa marjaa, nyt sain pakkaseen ehkä 4-5 litraa.
Lipstikka kasvoi rehevänä, samoin persilja. Salaattia riitti koko kesän tarpeisiin. Papuja ja tomaatteja tuli jonkin verran, mansikat mätänivät jo ennen kypsymistään. Toivotaan ensi vuodelle parempaa onnea sään suhteen ja parempaa satoa. Periksi ei anneta.
Kaikesta puurtamisesta ja pihan kunnostamisesta sekä alituisesta sateesta johtuen se kesän nautinnollisin osuus jäi ihan minimiin: ei erityisemmin muurikkagourmettia, ei mukavia ruokailu- ja seurusteluhetkiä ilta-auringossa mukavassa porukassa. Ei lepohetkiä, ei hiljentymistä. Paljon sain aikaiseksi, mutta ehkä tärkein unohtui: rauha ja pelkkä kesästä nauttiminen.
Yksi vaahtera sai jäädä. Syksyllä, lehtien putoamisen aikaan, istuin portailla huokaisin: ”Onneksi enää yksi!””
Ruokasirkusta 