Kanasalaatti

Kanasalaatti

Muutama viikko sitten laitoin blogiin tonnikalasalaatin ohjeen. Nyt vuorostaan tein hiukan samankaltaista salaattia kanasta. Kuten jo tonnikalasalaatin kohdalla totesin, tällainen ruokaisa, helppotekoinen ja kylmänä syötävä salaatti sopii mainiosti kesäiseksi ateriaksi. Ei tarvitse pitkään hellan tai uunin ääressä touhuta ja helteessä kylmä ruoka maittaa jotenkin paremmin.  Jatka lukemista

Makeantulinen kana

Makeantulinen kana

Teimme haun avainsanoilla “spicy chicken” ja päädyimme nettisivustolle Taste of home ja siellä olevaan reseptiin Sweet and spicy chicken. Ja totta kai meidän täytyi heti kokeilla sitä, koska koko perhe rakastaa tulista ruokaa (nykyään minun täytyy laskea itsenikin tulisten ruokien ystäviin). Erittäin helppo ja nopeatekoinen ruoka, jonka maku yllätti hyvinkin positiivisesti. Persikat antavat mukavan makean lisän muuten vahvasti taco -mausteseoksella ja salsalla maustettuun kokonaisuuteen. Jatka lukemista

Seesamikanaa ja teriyaki-kastiketta

Seesamikanaa ja teriyaki-kastiketta

Kana on Suomen kolmanneksi yleisin lintu, kerrotaan nettisivustolla ”Kanatieto”. Munijakanoja ja lihakanoja eli broilereita on maassamme kerrallaan elossa yli 10 miljoonaa. Suurin osa niistä asuu suurissa kanaloissa, joissa yhtä kanaa kohden on vain vähän tilaa eikä juurikaan tekemistä. Kanat joutuvat elämään suurimman osan elämästään vailla päivänvaloa ja mahdollisuutta kuopia maata – tai nokkia muutakin kuin lajitovereitaan. jatka lukemista

Pastakastike kanasta ja sian kylkiviipaileista

Pastakastike kanasta ja sian kylkiviipaileista

Erot erilaisten kastikkeiden välillä ovat toisinaan varsin pieniä, mutta kuitenkin merkittäviä. Parin ainesosan lisääminen tai vaihtaminen toiseen tuottaa aivan erilaisen lopputuloksen. Joten vaikka toisinaan meinaa tuntua siltä, että tässä sitä toistaa itseään pastakastikkeiden kanssa, niin kaikki ne kuitenkin ovat omanlaisiansa ja omalla erityisellä tavallaan aromikkaita ja maukkaita. jatka lukemista

Pizza: pohja ja tomaattikastike & erilaisia täytteitä

Pizza: pohja ja tomaattikastike & erilaisia täytteitä

Niin kuin muissakin leivonnaisissa, saattaavat gluteenittomat jauhot – tai oikeastaan niiden leipominen sopivaan muotoon – tuottaa aluksi vaikeuksia pizzapohjankin tekemisessä.  Tämän taikinan onnistumisen juju on se, että lopuksi sekaan on lurautettu riittävästi öljyä, jotta taikinan pystyy pellille ohueksi muotoilemaan. Öljyisyys ei lopputuloksessa maistu eikä tunnu. Toistaiseksi olen taputellut taikinan pellille riittävän ohueksi, mutta oletettavasti sen pystyisi myös kaulitsemaan. Täytyy seuraavalla kerralla kokeilla. jatka lukemista

Broilerinfileitä, fenkolia ja kesäkurpitsaa

Broilerinfileitä, fenkolia ja kesäkurpitsaa

Kun talon isännän lähettää kauppaan ihan omine nokkinensa ja kun ei olla kauppalistaa laadittaessa saatu mieleemme mitään erityistoivetta tulevien päivien ruuista vaan sovittu, että ottaa vaan mitä nyt sattuu olemaan tarjolla tai tarjouksessa, niin ostoskori on sisältänyt siskonmakkaroiden, lenkkimakkaran  ja jauhelihan lisäksi ihan takuuvarmasti kanan rintapaloja tai kanafileitä. jatka lukemista