Neljä salaattia

Toistan kovasti itseäni näiden salaattireseptien postaamisessa. Mielestäni tämä sama litania on kuitenkin liitettävä ohjeisiin yhä uudelleen ja uudelleen, koska ei ole sanottu, että yhden postauksen lukija 100 prosentin varmuudella käy läpi kaikki tai muistaa edellisellä kerralla lukemaansa jossakin toisessa postauksessa. 

Eli: Kuten en edellisiin useamman salaatin blogikirjoituksiin ole laittanut,  niin en tähänkään laita mitään määriä minkään ainesosan suhteen. Kukin tekee omien tarpeidensa mukaan ja sekaan  voi vallan mainiosti heittää kaikkea muutakin, mitä mieleen sattuu juolahtamaan tai mitä kaapeista löytyy.

Maustekastikkeetkin voi jokainen sekoittaa ihan sellaisista aineksista,  mistä itse pitää. Minä suosin melko yksinkertaisia ja mietoja kastikkeita, jotta itse kasviksetkin siellä seassa vielä maistuvat. 

Nämä viisi salaattia ovat kaikki tehty periaatteella kaikki kippoon ja sekaisin.

Salaatti 1.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

AINEKSET:

  • Kirsikkatomaatti
  • Lehtisalaatti
  • Kurkku
  • Sipuli
  • Tummat oliivit
  • Fetajuusto
  • Kastikkeena pelkkä öljy

Salaatti 2:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

AINEKSET:

  • tummat viinirypäleet
  • kurkku
  • frise-salaatti
  • kirsikkatomaatti
  • Kastike: suola (hitunen), sokeri ½tl, kasvisöljy, vaalea balsamicokastike

Salaatti 3.

raikas omenasalaatti-2-2-2

AINEKSET:

  • kurkku
  • omena
  • jäävuorisalaatti
  • kevätsipuli
  • granaattiomenan siemenet
  • Kastike: hippu suolaa, vähän sokeria, vaalea balsamicokastike

Salaatti 4.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

AINEKSET:

  • galia-meloni
  • paprika
  • ruustinnan salaatti
  • salaattisiemensekoitus
  • kevätsipuli
  • Kastike: kasvisöljyä, suolaa, sokeria, sitruunapippuria

Siemensekoituksia on erilaisia: tässä sekoituksessa auringonkukan, kurpitsan ja pinjansiemeniä. Siemenet voi heittää suoraan pussista salaatin sekaan tai jos haluaa maukkaampaa, niin siemenet voi paahtaa ensin – joko kuivina tai pienessä määrässä voita.

Tagit: salaatti salaatit kasvissalaatit kasvikset raikkaat salaatit kasvisruuat

Jätä kommentti