Alkukesästä raparperiaikaan yksi tyttäristäni lähetti minulle kuvan artikkelista, jossa oli raparperipullien valmistusohje. Kirjoitti viestissä, että olisipa tosi kiva, jos minä viitsisin ja ehtisin näitä tehdä. Ohje vakuutti minut heti pullien maukkaudesta ja niinpä ryhdyin leivontahommiin ja kutsuin tyttäreni perheineen iltapäiväkahville ja leivonnaisia maistelemaan.
Tyttären lähettämä artikkeli näyttäisi olevan K-RUOKA -lehdestä, mutta lehden numeroa tahi reseptin kirjoittanutta henkilöä siinä ei näy.
Reseptistä otin käyttöön vain täyteosuuden. Taikinan tein niin kuin olen vuosikymmeniä tehnyt, joko tavallisilla tai gluteenittomilla jauhoilla. Se on osoittautunut parhaaksi enkä lähde edes yrittämään muunlaisilla versioilla. Kardemummaa en yleensä taikinaan laita, mutta tähän sitä nyt lisäsin.
Tuoreiden raparperien aika on toki jo tullut ja mennyt, mutta pakkasessa on varaa vielä monenlaiseen leivontaan. Ja varmasti aivan yhtä hyvältä maistuvat, vaikka raparperin tilalla käyttäisi esimerkiksi mustikoita, vadelmia tai muita hedelmiä/marjoja.
ANNOS: 28-30 kpl
VALMISTUSAIKA: kaikkiaan 2,5 tuntia
AINEKSET:
Taikina:
- 7 dl maitoa
- 1½ dl sokeria
- 2 kananmunaa
- 2 tl suolaa
- 50 gr tuorehiivaa
- n. 800 gr vehnäjauhoja
- 1 rkl kardemummaa
- 250 gr leivinmargariinia
- yksi kananmuna pullien voiteluun
Raparperi:
- noin 500 gr tuoretta raparperia
- 1 dl sokeria
Vaniljatäyte:
- 2 rasiaa (n. 350gr) vaniljatuorejuustoa
- 1 dl sokeria
Murustele isoon taikinavuokaan hiiva ja kaada sen päälle sokeri ja lisää myös suola. Anna hetken vaikuttaa, jotta hiiva lähtee hyvin käyntiin. Lisää kananmunat.
Laita kattilaan 7 dl maitoa ja 250 gr leivinmargariinia (ihan vaan kokonaisena könttinä). Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja kaada taikinavuokaan, mutta jätä leivinmargariini kattilaan kuumalle levylle jatkamaan sulamista.
Lisää jauhot vähitellen ja huolellisesti vaivaten. Mitä kauemman jaksaa vaivata ja mitä vähemmän jauhoja kerrallaan laittaa, sitä vähemmän niitä tarvitaan ja sitä pehmeämpi taikina syntyy.
Älä ylitä tuota annettua 800 gramman jauhomäärä. Taikina on edelleen hiukan sormiin tarttuvaa, mutta sulatetun rasvan lisääminen poistaa sen ongelman. Alla kuva rasvaa vaille valmiista taikinasta.

Lisää sulatettu margariini ja vaivaa se huolella taikinan joukkoon.

Allaolevassa kuvassa valmiiksi vaivattu taikina.


Anna taikinan nousta noin puolitoista tuntia lämpimässä paikassa liinalla tai kannella peitettynä.
Taikinan noustessa valmista raparperit ja vaniljatäyte
Kuori raparpereista ohut sitkeähkö kuori ja leikkaa varret pieniksi paloiksi. Laita pilkotut raparperit kattilaan sokerin kera ja kuumenna kiehuvaksi. Kuullota muutaman minuutin ajan tasaisesti hämmentäen ja siirrä kattila pois liedeltä.
Sekoita kulhossa vaniljatuorejuusto ja sokeri. Jätä odottamaan.
Kun taikina on noussut, laita uuni kuumenemaan 230°C:een

Kumoa taikina hyvin jauhotetulle pöydälle ja muotoile siitä pitkä pötkö. Leikkaa 28-30 tasasuureen osaan.
Pyörittele taikinapalat palloiksi ja asettele uunipellille riittävän isoin välein. Paina jauhoon kastetulla juomalasin pohjalla pallojen keskelle kuoppa täyttämistä varten. Alla olevassa kuvassa taikinapallot ovat hieman liian tiheässä, joten jouduin siirtelemään niitä toiselle pellille sitä mukaa, kun painelin niihin kuoppia.


Vatkaa lasissa kananmunan koostumus rikki esimerkiksi teelusikalla ja voitele pullat. Lähinnä kuoppaa ympäröivät reunat.

Annostele tuorejuustotäyte kuoppiin. Lisää lusikallinen raparperia tuorejuuston päälle
Paista 225 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia tai kunnes taikina täytteen reunoilla on kauniin ruskea.
Tagit: raparperi raparperipullat raparperivaniljapullat vaniljakreemi leivonnaiset