Imelletty perunalaatikko on perinteinen hämäläinen arkiruoka, jonka tekeminen on jo vuosikymmeniä kuulunut kautta Suomen valmistettaviin jouluruokiin, samoin kuin porkkana- ja lanttulaatikot.
Meidän perheen jouluruokiin imelletty perunalaatikko tuli hämäläisen isoäitini kautta. Hän opetti sen tekemisen äidilleni, joka puolestaan on opettanut minulle ja minä taas tyttärilleni.
Useissa valmistusohjeissa sanotaan, että perunamuhennos tulisi imellyttää 50-70°C lämmössä, mutta oman perinneohjeeni mukaan näin korkeata lämpötilaa ei tarvita. Valmis muusi jätetään huoneenlämpöön noin kolmeksi tunniksi ja tunnin välein (3x) lisätään muhennoksen pinnalle ohut kerros vehnäjauhoja (ks. valmistusohje). Lisää makeutta saa lisäämällä seokseen siirappia.
Valmiiksi imelletyn laatikon voi paistaa kerralla tai osissa. Itse olen jättänyt puolet odottamaan seuraavaa päivää, jolloin olemme saaneet kahtena päivän aivan uunituoreen laatikon ruokapöytään. Imeltyminen lakkaa, kun sose laitetaan viileään paikkaan odottamaan.
Tarvittavan määrän voi arvioida sen mukaan, miten yleensäkin valmistaa perunamuhennoksen. Annoskoko ei kuitenkaan tarvitse olla yhtä suuri kuin yleensä aterian yhteydessä, koska tämä on vain pieni osa suurta jouluruokakokonaisuutta. Lisäksi määrä nousee vielä imellytyksen jälkeen, koska seokseen lisätään aika reilusti kiehautettua maitoa, koska laatikko on oltava paistettunakin huomattavasti ohuempaa kuin tavallinen perunamuusi.
Kuva on otettu viime vuotisesta laatikosta, eikä se valitettavasti kovin onnistunut. Yritän tämän vuoden taiteilusta saada vähän paremman otoksen ja vaihdan blogiin, mikäli onnistun.
ANNOS: 4-6 henkilöä
VALMISTUSAIKA: Muusin valmistaminen n. 30 minuuttia, imellytys 3 tuntia, paisto 2-3 tuntia
AINEKSET:
6 suurehkoa, jauhoista perunaa
maitoa
voita
muskottipähkinää
suolaa
vehnäjauhoja
siirappia
Kuori perunat, keitä kypsiksi (pilkottuina kiehuvat nopeammin). Kaada vesi pois ja soseuta perunat.
Lisää runsas köntti voita, reilu ripaus muskottipähkinää ja suolaa maun mukaan.
Kiehauta maito ja sekoita perunoiden kanssa, tehden ihan normaalin perunamuusin paksuinen seos.
Ripottele pinnalle tasainen ohut kerros vehnäjauhoja ja anna imeltyä lämpimässä paikassa 1 tunti.
Sekoita ja lisää päälle uusi ohut kerros vehnäjauhoja ja anna edelleen imeltyä 1 tunti.
Sekoita taas ja lisää jauhot. Anna imeltyä 1 tunti.
Kiehauta muutama desilitra maitoa ja sekoita soseen joukkoon sen verran, että muhennos on selvästi tavallista muhennosta ohuempi. Lopputulos on lähempänä paksua pannukakkutaikinaa kuin perunamuhennosta. Lirauta joukkoon noin kahden ruokalusikallisen verran siirappia ja sekoita.
Voitele sopivankokoinen paistoastia ja kaada seos siihen.
Laita pinnalle muutama voinokare ja paista 175-asteisessa uunissa 2-3 tuntia. Tarjoile kuumana.
Tagit: peruna perunalaatikko hämäläinen imelletty perunalaatikko jouluruuat suomalaiset perinneruuat