Perunoiden keittämisen jalo taito
Luulisi, että perunoiden keittäminen on ruuanlaitossa se kaikkein yksinkertaisin osa? Vai oliko se sittenkin pelkän veden keittäminen? No, joka tapauksessa, minä olen perunoita jo vuosikymmeniä keittänyt, kuorineen ja ilman, kokonaisina ja lohkoina, eikä koskaan ennen viime vuotta ole mitään ongelmia ilmennyt.
Ikä ei tule yksin, kuten vanha sanonta kuuluu. Eikä se tarkoita pelkästään sitä, että tämä ulkoinen kuori muuttaa muotoaan vuosi vuodelta pienemmäksi ja kurttuisemmaksi – se tarkoittaa myös sitä, että muisti tahtoo pätkiä milloin vähemmän, milloin enemmän. Hajamielinen olen toki ollut ikäni kaiken, johtuen ehkä siitä, että en ikinä oikein ole malttanut pysähtyä minkään asian ääreen, vaan multitaskannut tehtävästä toiseen alituisessa liikkeessä.
Hajamielisyys kyllä lisääntyi mainittuna “viime vuonna”: osittain lienee kyse äärettömän kiireisestä ja paljon aivokapasiteettia vaatineesta vuodesta, mutta osittain varmasti alkaa ikäihmisen nuppikin tutista ihan pelkkää vanhuuttaan. Ja kuinka tämä sitten liittyy niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin perunoiden keittämiseen? Minäpä kerron.
Meillä myös koirat syövät perunaa osana aterioitaan. Siksi niitä täytyy varsin usein keittää ja kun siinä sivussa ei valmistele ateriakokonaisuutta, ei ole välttämätöntä pysytellä keittiössä ja lieden äärellä. Kun saan perunat kattilaan ja kiehumaan, menen yleensä hoitamaan jotakin muuta hommaa, useimmiten tietokoneella odottavia moninaisia asioita.. Matkalla koneen ääreen vielä muistuttelen, että “älä unohda perunoita” ja uppoudun sitten työhön.
Saattaa kulua melkoinen tovi, ennen kuin palaan keittöön (hakemaan kupillisen kahvia, voileivän, puhelimen tai muuta sellaista) ja kuinka ollakaan – hämmästyn suuresti sitä vesihöyryn määrä, joka keittiössä leijailee, valuu pitkin ikkunoita ja liesituulettimen lasia. Hämmästyn sitä käryä, joka kattilasta nousee ja taivastelen: “Ai herran jestas, mitenkäs minä nämä näin unohdin!” Kiiruhdan ottamaan kattilan ja pohjaan palaneet perunat pois liedeltä ja harmittelen sattunutta vahinkoa. Sanon itselleni, että varmasti muistan seuraavalla kerralla. Jolloin taas hämmästelen pohjaan palaneita perunoita.
Ihmeekseni olen kuitenkin saanut todeta, että jopa tunnin kattilassa ensin kiehunut ja sitten paistunut peruna on erittäin maukasta, kunhan vaan ensin veistelee pois palaneet kohdat. Ihan niitä on ilokseen popsinut ja hyvin on kelvannut koirillekin. Kattilan pohja on kyllä ikävän näköinen, mutta siihenkin löytyy takuuvarma puhdistusaine: pyykkipulveri. Kun pulveriveden kiehauttaa ja jättää kattilaan jäähtymään, kaikki lika irtoaa varsin helposti ja astia on melkeinpä entistä ehompi.
Siinä mustia kuoria veistellessäni palasin muistoissa kauas taaksepäin hamaan lapsuuteeni.
Mummot kasvattivat omat perunansa isoilla perunamailla. Syksyllä noston aikaan äitini kodissa sytytettiin pellon laitaan nuotio. Perunannoston jälkeen, tulen hiivuttua, osa uusista perunoista haudattiin hiilloksen alle. Sitä en valitettavasti muista, syötiinkö niitä jo samana iltana vai saivatko ne muhia hiilloksessa peräti seuraavaan päivään. Kun ne tuotiin ruokapöytään, ne olivat pikimustia palleroita enkä minä sellaisia suostunut edes maistamaan.
Ihmeellisintä minusta kuitenkin on se, että pitkään kattilan pohjalla kärynneet perunat tai pitkään hiillokseen haudattuina olleet, täysin suojattomat perunat eivä ole palaneet kuorta pidemmälle. Mikä siinä kuoressa on sellaista, että se mustuu kyllä ihan hiileksi asti, mutta peruna pysyy vaaleana ja kauniina.
Asia palasi taas kerran mieleeni näitä nykyajan “mustia tuotoksia” kuoriessani ja maistellessani. En voinut muuta todeta, kuin että lienen pienenä tyttönä menettänyt jonkin varsin herkullisen makuelämyksen. Kyllä nuotioperunoita edelleenkin valmistetaan erilaisin ohjein ja erilaisin lisukkein takassa tai grillissä tai luonnossa retkeiltäessä ihan ulkotulilla. Kaikissa ohjeissa ne on kuitenkin kääritty folioon samoin kuin uuniperuna (joita olemme useinkin tehneet), joten ihan samanlaisesta makukokemuksesta tuskin on kyse.
Saatanpa joskus vielä kokeillakin…
Tagit: peruna perunankeitto palaneet perunat blogikirjoitus
Ruokasirkusta 