Parmesaanikana

Kuten olen tainnut jo aikaisemminkin todeta, meillä syödään kanaa paljon. Ja myös sen, että siihen on syynsä: ensinnäkin meidän perheessä ja ystäväpiirissä pidetään kanan mausta ja kananlihan koostumuksesta. Lisäksi kana/broileri on edullista ja taipuu vähällä vaivalla maukkaaksi ateriaksi.

Pidemmittä puheitta tarjoillaan teille tällä kertaa ohje parmesaanikanan valmistamiseen.

ANNOS: 3 hengelle
VALMISTUSAIKA: noin 40 minuuttia, kanojen marinointi 12 tuntia

AINEKSET:

  • 3 isoa kanan rintafilettä (yht. noin 500 gr)
  • 2 dl raastettua parmesan-juustoa
  • 1 dl korppujauhoja
  • 3-4 ruokalusikallista tuoretta, hienoksi silputtua persiljaa
  • 2 kananmunaa
  • 4 valkosipulinkynttä

Marinadi:

  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl rouhittua mustapippuria
  • 2 tl tuoretta, hienoksi silputtua timjamia
  • 1 tl tuoretta, hienoksi silputtua minttua
  • 1 tl currymaustetta
  • 3 rkl sitruunamehua

Lämmitä uuni 220°C

Leikkaa rintafileet puolikkaiksi tai kolmeen osaan
Tee marinadi ja anna fileiden maustua vähintään 12 tuntia

Ota lämpenemään noin puoli tuntia ennen valmistamista.

Tee yhteen astiaan seos raastetusta parmesaanista, korppujauhoista ja persiljasta.

Riko toiseen astiaan kaksi kananmunaa ja purista sekaan valkosipulit. Sekoita hyvin.

Pyörittele fileet ensin kananmunassa ja sitten juusto/korppujauhoseoksessa.

Asettele fileet voideltuun uunin kestävään astiaan.

Anna paistua vähintään 30 minuuttia. Ovat valmiita, kun juusto muodostaa kauniin ruskean pinnan. Tarjoile esimerkiksi risoton ja raikkaan salaatin kera.

Tagit: kana kananliha broileri kanan rintafile parmesaanikana parmesaani siipikarja

Jätä kommentti