Possu/kukkakaali/perunapaistos

Tämän reseptin postaus on syystä tai toisesta jäänyt tekemättä (eikä ole ainoa laatuaan) – kyseinen ateria on tehty jo vuoden 2024 elo/syyskuussa. Varsin hyvä “pyttipannu” tämä kuitenkin oli eikä sen mitenkään tarvitse liittyä itse kasvatettuihin pieniin perunoihin. Saahan noita kaupastakin… perunoita.

Vuonna 2024:

Omalla kasvimaalla kasvaneet perunat jäivät mainitun vuoden kesänä suurelta osin varsin pieniksi. Syytä tähän en tiedä, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun laitoin perunaa kasvamaan. Kaikki tehtiin tarkalleen ohjeiden mukaan ja sekä varsien että lehtien kasvu oli komeaa.

Olin aivan varma, että meitä odottaa mahtava sadonkorjuu, ihan kiitettävä, mikäli perunat olisivat isommiksi kasvaneet. Oli joukossa tokijonkin verran isoja ja keskikokoisiakin, mutta osa jopa niin pieniä, etten edes varsista viitsinyt irroitella.

Mietin, että mitähän noista pikkuruisista valmistaisin. Yksi vaihtoehto olisi ollut ihan keitinperunat. Lyhyellä keittoajalla nopea valmistettava ja maukasta voinokareen ja vaikkapa paistetun kalan kera.

Jääkaappissa oli jo jonkin aikaa unohdettuna nököttänyt rasiallinen kantarellisulatejuustoa ja siitä sitten lähdin kehittelemään tätä nyt valmistettua ateriaa. Eikä tosiaankaan ollut huono valinta: lopputulos oli niin herkullinen, että maistui suussa vielä seuraavanakin päivänä. Ja tulipa todettua, että pienestä koosta huolimatta olin kasvattanut erittäin laadukkaan makuisia perunoita.

Kukkakaalia ei varsinaisesti ole valittu violetin värin takia. Sattuipa vain niin, että kaikki valkoiset ja keltaiset olivat kertakaikkiaan liian suuria.

ANNOS: 2-3 henkeä

VALMISTUSAIKA: perunoiden keittäminen 10 minuuttia, esivalmistelu 15 minuuttia ja paistoaika n. 15-20 minuuttia

AINEKSET:

  • n. 250 gr porsaanlihasuikaleita
  • 1 pieni kukkakaali
  • 14 miniperunaa tai 4-6 keskikokoista
  • 1 keltasipuli
  • 3 valkosipulin kynttä pieneksi pilkottuna
  • 1 kevätsipulin varsi
  • 2-3 rkl kantarellituorejuustoa
  • suolaa, pippuria, paprikajauhetta
  • tuoretta timjamia ja persiljaa

Keitä perunat etukäteen. Tämän voi tehdä jopa edellisenä päivänä tai käyttää tähteeksi jääneitä perunoita.

Esikeitä kukkakaalia joko mikroaaltouunissa (tilkka vettä keittoastian pohjalle ja vaikkapa talouspaperi astian päälle) tai kattilassa runsaassa vedessä. Molemmissa noin 10 minuuttia. Valuta vesi pois. Pilko sopivan kokoisiksi, pieniksi paloiksi. Jätä odottamaan.

Kuori ja pilko perunat pieniksi kuutioiksi. Jätä odottamaan.

Pilko yksi pieni sipuli hienoksi silpuksi ja laita öljyn kanssa paistinpannuun hautumaan hetkeksi. Lisää sekaan pilkotut valkosipulin kynnet.

Lisää porsaanlihasuikaleet ja paista kypsiksi. Mausta suolalla, valkopippurilla ja paprikajauheella.

Kun liha on kypsää, lisää perunat ja kukkakaalit. Silppua sekaan myös kevätsipulin varsi.

Paista sekoitellen, kunnes perunat alkavat saada kaunista kullanruskeaa väriä. Lisää joukkoon kantarellituorejuusto ja timjami. Sekoita hyvin ja anna hetki hautua.

Koristele persiljalla ja nauti!

Tagit: possupaistos perunapossupaistos perunakukkakaalipossupaistos pyttipannu peruna kukkakaali kanterellituorejuusto

Jätä kommentti