Croissantit pistaasipähkinälevitteellä

Jokin aika sitten markkinoille tuli aivan uusi tuote: pistaasipähkinälevite. Tyttäreni teki croissantteja, joiden väliin oli tuota levitettä laitettu ja rullien pinnalle vielä vähän rouhittua pistaasipähkinää. Leivonnainen oli NIIN herkullinen, että hetihän niitä olisi pitänyt päästä itsekin tekemään. Hiukan viivästyi, kun käyttämissäni S-ketjun kaupoissa ei levitettä ollut saatavilla (eikä ole vieläkään). K-ketjun Pirkka-tuotteisiin kuuluu kyllä ja sieltä sitten kävin itsellenikin purkillisen hakemassa kokeilua varten.

Leivonnainen on varsin helppotekoinen eikä se oikeastaan valmistusohjetta tarvitsisi, mutta ei vara venettä kaada. Ja jos joku on tätä ensimmäistä kertaa tekemässä, niin pieni ohjeenpoikanen on paikallaan. Itse olen tehnyt näitä käyttämällä niin valmiita lehtitaikinalevyjä kuin valmiita torttutaikinalevyjä. Lehtitaikinasta tulee kevyemmät ja ilmavammat rullat, mutta ihan ok myös torttutaikinalla, kun vaan muistaa painella tai kaulita taikinaa ohuemmaksi.

ANNOS: oman valinnan mukaan, purkillisesta levitettä tulee kymmeniäckroissantteja

VALMISTUSAIKA: Valmistelu noin 20 minuuttia, paistoaika 15-20 minuuttia

AINEKSET:

  • 1 prk Pirkka pistaasipähkinälevitettä (350gr)
  • Lehtitaikina/torttutaikinalevyjä (yhdestä levystä tulee 2 croissanttia)
  • 1 pussillinen pistaasipähkinöitä
  • kananmunaa voiteluun

Sulata taikinalevyt.

Laita uuni lämpenemään taikinapakkausessa mainittuun sopivaan lämpöön. Sulata taikinalevy.

Leikkaa kahteen osaan kulmasta kulmaan ja torttutaikinaa käyttäessäsi  painele tai kauli evyjä hieman ohuemmiksi ja leveämmiksi. Myös lehtitaikinalevyä voi painellen vähän levittää, jotta saa aikaiseksi suoraan rullautuvan pohjan.

Levitä ohut kerros pistaasipähkinälevitettä taikinalevyn päälle ja rullaa tasaisesti aloittaen leveämmästä päästä. Riko vatkaamalla kananmunan koostumus ja voitele kroisantit tasaisesti.

Rouhi pähkinät haluamasi karkeudeltaan haluamasi kokoiseksi rouheeksi. Veitsellä leikaten onnistuu hyvin, ellei muuta erikoisempaa välinettä ole saatavilla.

aista 15-20 minuttia tai kunnes taikina on varmasti kohonnut ja kroissantin pinta kauniisti kullanruskehtava.  Ja nauti!

Tagit: croissant leivonnainen leivonta pistaasipähkinälevite pistaasipähkinäcroissant ruoka herkku

Jätä kommentti