Chili-kebab

Pakastetuista kebab-lastuista tehty “käristys”, johon on pientä tulisuutta tuomaan lisätty keltaista ja punaista chiliä. Muutoin yksinkertaisesti maustettu ruoka (suola, pippuri, paprikajauhe ja sipuli), joka valmistuu samalla, kun perunat kypsyvät muhennosta varten. 

Kauppojen pakastekaapeista ja -altaista löytyy vastaavanlaisia lihatuotteita, joista tämä kastike syntyy yhtä hyvin kuin kebablihasta, esimerkiksi poroa, peuraa tai hirveä. Maustamisen suhteen voi käyttää mielikuvitusta, vaikkakin mainitsemani perusmausteet riittävät vallan mainiosti. 

Vanhan mainoslauseen mukaan “kerman kera siitä saa kaksin verroin parempaa” on kyllä periaatteessa useiden ruokien kohdalla totta ja niin lienee tämänkin kanssa. Eli lisää kermaa, jos siltä tuntuu. Saatan itsekin joku päivä kokeilla, tämän reseptin “käristykseen” on laitettu vain vettä ja lihaliemikuutio.

ANNOS: 2-3 henkeä
VALMISTUSAIKA: noin 15 minuuttia

AINEKSET:

  • 200-300 gr pakastettuja kebab-lastuja
  • 1 iso keltasipuli
  • 1 keltainen chili
  • 1 punainen chili
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 1 lihaliemikuutio
  • suolaa, pippuria, paprikajauhe
  • 1 rkl tuoretta, silputtua persiljaa

Kuori ja pilko sipuli hienoksi silpuksi.

Putsaa chileistä siemenet ja leikkaa pieniksi paloiksi.

Kuumenna iso paistinpannu. Lisää öljy ja laita hienoksi pilkottu sipuli sekä chilit hetkeksi kuullottumaan. Puserra tai murskaa joukkoon valkosipulin kynnet.

Lisää jäiset lihalastut joukkoon ja anna hautua, kunnes ovat kaikki hyvin sulaneet. Mausta suolalla

Lisää vettä sen verran, että lihalastut peittyvät. Laita sekaan lihaliemikuutio ja anna hautua hetken aikaa.

Lisää persiljasilppu ja tarkista maku. Mausta lisää tarvittaessa.

Tarjoile perunamuhennoksen kera.

Tags: chili kebab kastike

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s