
Peruna on mukava juures, siitä saa niin äärettömän paljon eri makuisia ja koostumukseltaan erilaisia ruokia ja lisukkeita. Oli se valmistettu miten tahansa, niin aina se on hyvää. Ja halpaa. Ja helppoa. Yksi parhaita keksintöjä maailmassa: peruna!
Perunasta puheenollen, joskin vähän aasinsiltaa pitkin juoksee ajatus lapsuuteen. Äidinäitini pihamaalla oli suuri perunapelto. Syksyisin me lapsenlapset saimme usein olla mukana perunannostossa, joka oli jo silloin mielestäni varsin palkitsevaa hommaa. Niin paljon ihanan pyöreitä mukuloita varren päässä, piilossa mullan alla.
Tähän perunannostoon kuului myös, että pellon vierellä paloi nuotio. Sen tarkoitusta en tiedä, mutta sen muistan, että illalla uusia perunoita haudattiin lähes sammuneen nuotion hiillokseen. Sieltä ne seuraavana päivänä noukittiin syötäväksi. En huolinut, olivat niin pikimustia ja kammottavan näköisiä. Nyt jälkikäteen ajatellen, ne ovat varmaan olleet todellä hyviä. Koskaan en saa tietää, kun en tuolloin maistanut.
ANNOS: 1-2 perunaa/ruokailija
VALMISTUS: n. 1 tunti
AINEKSET:
- Keskikokoisia, jauhoisia perunoita syöjien määrän mukaan
- Voita
- Merisuolaa
- Valkosipulia
- valkosipulin seuraksi voi vaihdellen laittaa erilaisia yrttejä: rosmariini, timjami, tilli…
Laita uuni kuumenemaan 220°:een.
Pese perunat ja poista mahdolliset huonot, rupiset kohdat. Leikkaa sopivan kokoisia talousfoliopalasia, joihin peruna mukavasti sopii käärittäväksi.
Leikkaa perunoihin kuvan mukainen pitkittäinen kiila valkosipulia ja yrttejä varten.
Tee perunaan viiltoja kuvan osoittamalla tavalla. Käytä sopivan kokoista kauhaa apuna, niin et vahingossa leikkaa läpi koko perunan.
Ripottele folionpalaselle merisuolaa ja aseta peruna suolan päälle. Täytä “kouru” valkosipulilla.
Halutessasi voit vielä lisätä valkosipulin päälle erilaisia yrttejä. Voita laitetaan joka tapauksessa reiluhko nokare ja voin päälle ripotellaan vielä hieman hienoksi rouhittua merisuolaa.
Kääritään perunat folionyytteihin ja annetaan kypsyä 220°C uunissa noin tunnin ajan. Puinen grillitikku on oiva apuväline kypsyyden testaamisessa: kun tikku uppoa perunaan pehmeästi, on se valmis!
Tagit: folioperuna kasvisruoka kasvisruuat peruna uuniperuna yrttiperuna