
Joku saattaa vierastaa fenkolin hieman anista muistuttavaa makua, mutta suosittelen rohkeasti ainakin kerran kokeilemaan. Minun ja mieheni ruokapöydässä se on mitä suurinta herkkua ja nimenomaan kermakastikkeessa kapristen kera. Varsin nopeatekoinen ja sopii mielestäni erityisen hyvin nimenomaan kalaruokien kaveriksi.
Valmistamani uunilohi on ihan perinteinen, yksinkertaisesti suolalla, pippurilla ja tillillä maustettu norjanlohi, josta jo aikaisemmin olen todennut, että se sopii uunikalaksi erinomaisesti. Lohi, fenkoli ja foliossa kypsytetty valkosipulilla (tai lisäksi myös yrteillä), merisuolalla ja voilla maustettu uuniperuna ovat oivallista tarjottavaa vaikkapa juhlapöydässä ja vierastarjoiluna.
2-4 hengen annoksessa kaikki ruuat mahtuvat uuniritilälle yhtä aikaa paistumaan, jos paistoastiat vain ovat sopivan kokoisia. Niin tämä meillä on tehty: ensin perunat pienessä uunivuoassa kypsymään puoleksi tunniksi, sitten ritilälle perunoiden viereen pitkä, kapea kalavuoka ja perunoiden eteen astia, jossa fenkolit.
Isommalle ruokakunnalle homma täytynee hoitaa niin, että ensin perunat ovat ihan omassa rauhassaan uunissa puoli tuntia, esimerkiksi uunipellin päällä. Sitten pelti siirretään alemmalle tasolle ja ritilälle tulevat vuorostaan kala ja fenkoli. Näin, oli sitten kyseessä tavallinen tai kiertoilmauuni. Toisaalta perunat pysyvät folion sisällä tosi pitkään kuumina, joten yksi vaihtoehto on tehdä ne ensin valmiiksi.
Jos lohta yhtään jää, siitä saa erinomaisen lohilaatikon. Yleensä meillä käykin niin, että emme ukkokultani kanssa jaksa popsia koko paksua filettä ja seuraavan päivän ateria onkin sitten jo tiedossa.
Fenkolin valmistusohje uunilohen valmistusohjeen alla.
Resepti yrttisille uuniperunoille löytyy täältä.
ANNOS: 2 hengelle
VALMISTUSAIKA:
lohi 20-30 minuuttia, riippuen lohen paksuudesta
fenkoli 20 minuuttia
uuniperuna noin 1 tunti
Uunilohi
- 300-400 gr painoinen norjanlohifile
- suolaa
- viher-, rose- ja mustapippuria
- tilliä
- sitruunaa
Voitele kalalle sopiva vuoka ja aseta file siihen nahkapuoli alaspäin. Hiero suola ja kolmen eri pippurin rouhittu seos kalan pintaan. Päälle vähän tilliä ja sitruunamehua. Paista n. 200-220°:ssa uunissa 20-30 minuuttia tai kunnes kala on täysin kypsää.
Uunifenkoli
- 1 isohko fenkoli
- 2 dl kermaa
- kapriksia
- suolaa
Poista fenkolista lehtitupsut ja varrentyngät. Leikkaa pystysuunnassa syiden mukaisia (katso oheisesta kuvasta, siinä on kuin avuksi tehtyjä pystyjuonteita, joidenka mukaan leikata), reilun sentin paksuisia lohkoja. Keitä suolalla maustetussa vedessä noin viisi minuttia ja yritä saada lohdot ehjinä kattilasta voideltuun uunivuokaan. Hätätapauksessa niitä voi kasata uusiksikin – olen niin itsekin useimmiten joutunut tekemään. Sekoita 3-4 tl kapriksia ja ihan pikku hitunen suolaa kermaan ja kaada fenkolien päällä. Paistetaan 200-220 asteisessa uunissa noin 20 minuttia tai kunnes kerma on vetäytynyt ja alkaa pinnasta kauniisti ruskehtaa.
Tagit: fenkoli fenkoli kermakastikkeessa kapris lohi norjanlohi uunilohi uuniperuna/font>