Kehnäsienirisotto

Kehnäsieni on kolmen tähden ruokasieni, joka kuuluu seitikkien sukuun ja siitä syystä jäänee poimimatta niiltä, jotka eivät sitä 100-prosenttisen varmasti tunne – ja samalla sitten jäävät paitsi siitä saatavia ihania keittoja, kastikkeita ja lisukeruokia.

Minulla onneksi on sisko, joka tuntee sienet todella hyvin ja joka näitä on jo muutaman vuoden kuolematta syönyt… uskallan siis itsekin luottaa siihen, ettei meille myrkkyseitikkejä tuoda käytettäväksi. Ja ihan on pakko sanoa, että kaikenlaisia sieniä maistaneena ja niistä pitäneenä (pidän toki edelleen) kehnäsieni on eittämättä paras.

Sienirisottoon voi ilman muuta laittaa muitakin sieniä, sillä harvoilla taitaa olla kehnäsieniä käytettävissään. Seuraavaksi parhaina risottosieninä pitäisin korvasieniä, tatteja ja kantarelleja. Ja jos ei näitäkään ole saatavilla, niin pahaa ei tule herkku- tai siitakesienilläkään, kunhan vain valmistaa tuoreista sienistä.

Moniin sienirisottoihin olen lisännyt rouhittua parmesanjuustoa, mutta kehnäsienten kanssa jätin pois, koska itse sienessä on jo niin mahtava maku.

Lisukerisotoissa arborioriisi on ihan onnen omiaan. Riisi on kypsyttyään kookasta ja maukasta ja siitä syntyy mukavan kiinteä risotto.Erilaisia maukkaita makuja syntyy jo muutaman siihen lisätyn aineksen kera ja suutuntuma on nautinnollinen. Keittoaika tosin on pitkä: riisipaketin kyljessä annetun ohjeen mukainen keittoaika ei alkuunkaan riitä, vaan valmistumiseen hauduttamisineen meneen noin 35-40 minuuttia.

Huom! Meillä on ollut käytössä kahta erilaista aborioriisiä: Scotti ja Golden Sun. Jälkimmäinen valmistuu noin 5-10 minuuttia nopeammin kuin ensimmäinen, mutta molemmat vaativat paljon pidemmän kypsytysajan kuin mitä paketin kyljessä ohjeistetaan. Maistelemalla saa onnistuneimman tuloksen.

ANNOS: 3-4 henkeä
VALMISTUSAIKA: 40 minuuttia

AINEKSET:

  • 200-300 gr kehnäsieniä (kuivatetuista sienistä tehdessä paino liottamisen jälkeen)
  • 2 dl Arborioriisiä
  • 1 pienehkö keltasipuli
  • 1 kasvisliemikuutio
  • hienonettua persiljaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • sitruunaa

Keitä noin 1 litra kasvislientä valmiiksi ja pidä se lämpimänä.

Hienonna sipuli. Kuumenna kattilassa (joka ei helposti polta ruokaa pohjaan) öljyä ja lisää sipulit. Anna hetki kuullottua ja lisää sitten kehnäsienet. Jos käytät pakastettuja tai kuivattuja sieniä, purista niistä liiat nesteet pois sulamisen tai liottamisen jälkeen ja hauduttele vielä kattilan pohjalla, kunnes ovat ”kuivia”. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla.

Lisää riisi ja kuullota sitä hetken aikaa öljyllä. Kun riisi alkaa kirkastua, lisää kasvislientä vähitellen, kuitenkin niin että riisit alkuvaiheessa ovat kaiken aikaa väljässä nesteessä. 20 minuutin kiehumisen jälkeen kannattaa neste lisätä pienissä erissä – maksimissaan puoli desilitraa kerrallaan, mutta kuitenkin niin ettei riisi pääse liian nopeasti “kuivumaan”. Tässä vaiheessa lisätään kourallinen silputtua persiljaa ja sitruunamehua. Mahdollisesti suolaa, jos omat makutottumukset sitä kaipaavat.

Kun riisi on kiehunut 30 minuuttia, ota kattila pois keittolevyltä ja anna risoton tekeytyä kannen alla vielä noin 5-10 minuuttia.

Tagit: arborioriisi kasvisruuat kasvisruoka kehnäsieni kehnäsienirisotto riisi risotto sienet

One thought on “Kehnäsienirisotto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s