Pinaatilla ja kurkumalla maustettu risotto

Lähes kaikki arborioriisistä valmistamani risotot tehdään samalla tavalla, siihen lisätyillä aineksilla ja mausteilla sitten saadaan paljon erilaisia makuja – toistaiseksi vain tomaattirisotto on hieman erilainen. Vaikka valmistusohje on siis samanlainen kaikissa, olen siitä huolimatta kirjannut sen kunkin risoton kohdalle erikseen – näin ei tarvitse turhaan lähteä sivuja selailemaan.

Hyvän risoton tekeminen vaatii kaiken huomiosi noin 30 minuutin ajan. Sen tekemiseen tarvitaan kaksi kättä, toinen hämmentää riisiä ja toinen lisää nestettä pienissä erissä, noin puoli desilitraa kerrallaan. Useimmissa arborioriisistä tehtyjen risottojen valmistusohjeissa kehoitetaan lisäämään neste kauhallinen kerrallaan, mutta edes minun kärsivällisyyteni ei siihen riitä ja hyvää on risotosta silti tullut. Muiden ruokien tekeminen samanaikaisesti saattaa tuhota koko hienon risoton – meillä onneksi on apukädet, jotka hoitavat riisin sillä aikaan, kun itse keskityn muihin aterian osasiin.

Risoton kauniin keltainen väri tulee kurkumasta, yllättävän pieni sirkama sitä saa aikaiseksi hyvin voimakkaan värin. Kurkumasta kannattaa kuitenkin muistaa, että sen värjäysteho on muuallakin  suorastaan katastrofaalinen. Kurkumanjuuren kuoriminen tuottaa takuuvarmasti keltaiset sormet, jotka eivät kertapesussa puhdistu ja vaatteita kannattaa erityisesti varoa: tahra ei lähde enää koskaan pois – ei vaikka kuinka Vanishia käyttäisi. Samoin saattaa huonosti käydä valkoiselle pöytäpinnalle, ellei siihen syntynyttä tahraa pyyhkäise välittömästi pois.

Nyt kun olen testannut useampia erilaisia arborioriisejä, olen huomannut, että niiden valmistumisaika hiukan vaihtelee välillä 20-35 minuuttia. Suosittelen siinä hämmennellessä maistelemaan – kyllä sen suussa tuntee, milloin riisi on samettisen pehmeää, mutta ei ylikypsää (jolloin siitä helposti tulee liisterimäistä).

ANNOS: 2 hengelle
VALMISTUSAIKA: 40 minuuttia

AINEKSET:

  • 2dl arborioriisiä
  • 1 litra kasvislientä
  • 100gr pinaattia
  • 1 pieni keltasipuli tai 2 salottisipulia
  • pieni pala kurkumaa
  • 1-2 rkl sitruunamehua
  • suolaa, mustapippuria
  • 2 rkl parmesanrouhetta

Keitä noin 9dl kasvislientä valmiiksi ja pidä se lämpimänä.

Hienonna sipuli. Kuumenna kattilassa tai padassa öljyä ja lisää sipulit. Anna hetki kuullottua ja lisää riisi ja kuullota sitä, kunnes se alkaa kirkastua.

Lisää kasvislientä vähitellen, kuitenkin niin että riisit alkuvaiheessa ovat kaiken aikaa väljässä nesteessä. Noin puoli desilitraa kerrallaan ja kaiken aikaa hämmentäen. 20 minuutin kiehumisen jälkeen nestettä lisätään mahdollisesti vielä pienemmissä erissä, mutta kuitenkin niin ettei riisi pääse  liian nopeasti “kuivumaan”.

Pieniksi pilkotut kurkumanpalaset voi lisätä jo alkuvaiheessa, jotta ne ehtivät antaa riisille kauniin keltaisen värin.

Kun riisi on kiehunut 20 minuuttia lisää tuore tai pakastettu pinaatti pienehköksi leikattuna ja lisää joukkoon 1-2 rkl sitruunamehua, parmesanrouhe ja suolaa sekä pippuria oman maun mukaan.

Kun riisi on kiehunut 25-30 minuuttia, ota kattila pois keittolevyltä ja anna risoton tekeytyä kannen alla vielä noin 5-10 minuuttia.

Tagit:  pinaattirisotto arborioriisi kurkumarisotto kurkumapinaattirisotto  riisi risotto

One thought on “Pinaatilla ja kurkumalla maustettu risotto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s