Äidin kasvimaalla,
raparperin alla,
sammakolla koti oli kultainen.
Alla ruohomatto,
päällä lehtikatto,
hirsiseinä vihreä ja punainen.
Meidän pihalla tosiaan kasvaa yksi suurensuuri raparperi, vaikkakaan ei sen alla taida yhtään sammakkoa asustaa. Valitettavasti tuo komea ilmestys onkin sitten vadelmapensaiden, kahden mustaviinimarjapensaan, kolmen karviaismarjapensaan ja muutamien ämpäreissä kasvatettujen tomaattien ja kurkkujen sekä yhden omenapuun lisäksi ainoa satoa tuottava kasvi pihamaallamme.
Raparperia onkin jo alkukesän mittaan käytetty piirakoiden päällysteenä ja loput ovat pakkasessa talven leipomisia odottamassa. Vadelmia tuli viime vuonna yli 30 litraa, niistä on hyvin riittänyt tyttärillekin jakaa ja silti on vielä varastoa käytettäväksi kääretorttujen täytteeksi ja juustokakkujen mausteeksi. Viime syksynä ajoin koko pensaikon alas, mikä tarkoittaa sitä, että tänä vuonna ei vadelmaa meidän pihasta kerätä – ensi vuonna sitten taas.
Kun tyttäreni perheineen vuonna 2011 rakensi talon tonttimme toiselle puoliskolle, yksi ensimmäisistä asioista, joita hän pihaansa laittoi, oli pieni kasvimaa. Tänä keväänä kasvimaa kasvoi reippaasti: 12 uutta lavakaulusta, joihin jo mahtuukin melko mukava ryytimaa. Nyt siellä kasvaa mansikoita, porkkanoita, sipulia, papuja, latva-artisokkaa, basilikaa, sauniokamomillaa, kähäräpersiljaa, lehtipersiljaa, timjamia. oreganoa, ruohosipulia ja rosmariinia eivätkä kehikot suinkaan ole vielä täynnä. Ensi vuonna ilmeisesti sitten laitetaan tuottamaan täydellä teholla.
Olen suorastaan kateellinen. Meillä on pakastin pullollaan erilaisia kaupasta ostettuja yrttejä, mutta kuinka paljon hauskempaa ja palkitsevampaa olisi itse kasvattaa kaikki tarvitsemansa yritit, sipulit, pavut, kurkut, kurpitsat ja muut kasvikset. Valitettavasti vain tällä meidän puoleisella tonttiosuudella ei ole yhtään riittävän suurta ja riittävän aurinkoista plänttiä kasvimaan perustamista ajatellen. Vaikka, totta kyllä, yrttejä voisi mainiosti kasvattaa suurissa purkeissa, joita sitten voisi sijoitella parhaille aurinkopaikoille. Jos Suomen kesä vain olisi vähän toista kuin tämä kesä, joka ei paljoakaan ole meitä lämmöllä ja auringolla hellinyt.
Olemme tätä talovanhusta asuttaneet jo yli 20 vuotta – tuosta ajasta ensimmäiset 15 vuotta hoitelin suurta puutarhaa omenapuineen, marjapensaineen ja kukkapenkkeineen, mutta ei tullut pieneen mieleenikään rikkoa puutarhani ällistyttävää kauneutta kasvilavoilla. Eipä tuohon aikaan oikeastaan olisi lapsilta, koirilta ja töiltä ollut liiemmin aikaakaan ajatella uusien istutusten perustamista (tai niin sitä itselleen ainakin selittelee). Nyt on aikaa ja nyt olen tullut toisiin aatoksiin ja ikioma ryytimaa kangastelee haaveissa.
Talojemme välissä, meiltä katsoen etelän suuntaan, rehottaa noin 16 neliömetrinen, lievästi alaspäin viettävä kukkapenkki. Siitä ehkä voisi hyvinkin osan napsasta lavakauluksille ja istuttaa sinne niin kukkia kuin hyötykasvejakin. Kukkapenkki tosin on tyttäreni hallinnoimalla tontinpuoliskolla, mutta uskoisin, että pääsisimme vallan mainiosti sopimukseen vaikkapa yhteiskäytöstä. Eli ehkä jo ensi vuonna.
Alla olevassa kuvassa ensimmäinen itse kasvatettu kurkku. Hyvää oli ja lisääkin näyttäisi olevan tulossa.
Ruokasirkusta 