Gluteenittomat porkkanasämpylät

Kuten tuolla aikaisemmin olen korvapuustien kohdalla todennut, gluteenittoman pulla- tai sämpylätaikinan tekeminen vaatii omanlaisensa näppitutuman – samoin itse asiassa myös ihan normaaleista gluteenipitoisista jauhoista tehty taikina.

Jauhojen määrän näihin ohjeisiin olen laskenut siten, että olen aloittaessani ottanut täyden kilon pussin jauhoja. Kun sormet sanovat, että nyt on taikina siinä vaiheessa, ettei jauhoja enää lisätä, olen punninnut jäljellä olevan määrän. Näin olen saanut ohjeeseen sen jauhomäärään, jonka leipojan käsi sanoo sopivaksi.

Ei tähänkään ihan yhdellä taikinalla ole päästy, erinäisiä yrityksiä on takana. Gluteenittomaan taikinaan tulee jauhoja vähemmän kuin tavalliseen ja pullat sekä sämpylät on leivottava löysemmästä taikinasta. Kokeilemisen kautta on löytynyt juuri se ainesten suhde, jolla vielä leipomaan pystyy ja  lopputuloksena syntyy pehmeitä leivonnaisia. Onnea yritykseen, kyllä se oikea koostumus kokeilemisen kautta löytyy. Ja sormet oppivat muistamaan!

Nämä resepteissäni olevat pullat ja sämpylät voi tehdä myös tavallisista jauhoista:  psyllium pois aineslistalta ja vähän enemmän jauhoja saa laittaa, mutta näppituntuma on silti muistettava taikinassa kuin taikinassa.

Sämpylätaikinaa ei nostateta etukäteen, vaan se leivotaan heti. Sämpylät saavat pellillä nousta 20-30 minuuttia ennen uuniin laittoa. Tuota aikaa ei kannata kamalasti ylittää: kerran menin tietokoneelle surffailemaan ja unohdin koko sämpyläprojektini. Melkein tunnin nostattamisen jälkeen sämpylät olivat kyllä kasvaneet – sivusuuntaan! Sillä kertaa leivoin siis rieskasia, ei niitä enää sämpylöiksi voinut nimittää.

Määrä: 30-32 sämpylää

  • 8 dl kädenlämmintä vettä
  • 50 gr hiivaa
  • 2 tl suolaa
  • 1-2 dl puhtaasti viljeltyjä kaurahiutaleita (oman makusi mukaan)
  • 2-3 porkkanaa raastettuina
  • n. 800 gr glut. vehnäjauhoja
  • 2 rkl psylliumjauhetta
  • 1 dl ruokaöljyä

Murenna hiiva taikinakulhoon ja lisää sen päälle 2 tl suolaa ja 2 rkl psylliumjauhetta. Ota suoraan hanasta kädenlämpöistä vettä 8 dl ja kaada kulhoon.
Lisää sekaan 2-3 raastettua porkkanaa (raastinraudan isoimmalla läviköllä saa sopivaa raastetta) sekä 1-2 dl kaurahiutaleita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloita jauhojen vaivaaminen joukkoon. Lisää vähitellen ja vaivaa huolellisesti – mitä enemmän vaivaa, sitä vähemmän jauhoja tarvitsee. Lopeta viimeistään siinä vaiheessa, kun olet käyttänyt 800 grammaa jauhoja. Alla olevassa kuvassa taikina siinä vaiheessa, kun jauhoja on riittävästi – näyttää aika toivottomalta edelleen, vai mitä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lisää joukkoon 1 dl ruokaöljyä ja sekoita se taikina joukkoon huolellisesti. Nyt sinulla pitäisi taikinakulhossa olla köntti, joka on jo suhteellisen helppo leipoa. Ks. kuva yllä

Taikina leivotaan heti.Käytä leipoessasi surutta niin paljon jauhoja kuin tarvitset siihen, ettei taikina tartu pöytään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPyörittele ensin koko taikina runsaissa jauhoissa ja jaa se kahteen osaan, toinen puolikas jää vielä odottamaan taikinakulhoon. Tee toisesta puoliskosta kuvan kaltainen pötkö ja leikkaa 15-16 osaan. Pyörittele jauhotuin käsin sämpylät ja laita pellille odottamaan. Röpelöisyys ei pinnassa haittaa – mitä röpelöisempi pinta, sitä rapsakampi se on paistettuna.

Leivo samoin taikina toinen puolikas ja jätä sämpylät vedottomaan, lämpimään paikkaan nousemaan noin 20-30 minuutiksi.

Uuni lämpenee sopivasti 230°:een sillä aikaa, kun sämpylät nousevat.

Mikäli haluat oikein rapeakuorisia sämpylöitä, niin voitele ne vedellä ennen uuniin laittoa.

Paista 20 minuuttia tai kunnes pintaan muodostuu kaunis ruskehtava pinta. Kovin ruskeaksi vehnäsämpylät eivät muutu, joten en suosittele, että jäät odottamaan ruskistumista yli 25 minuutiksi.

gluteeniton sämpylä porkkanasämpylä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s