
Jos joskus kaipaat vaihtelua ihan tavallisen keitetyn perunan makuun, niin kokeilepa yrttiperunoita. Niiden maku ei vahvastikaan maustetussa liemessä muutu kovin voimakkaasti, mutta aavistuksenomainen hieno lisävivahde niihin ehdottomasti tulee.
Erityisen kiva tällaisia on laittaa tarjottavaksi vieraille, kun ruuan yhtenä osana ovat ne pelkät keitetyt perunat.
Yrttien kokoonpanoa voi vaihdella ihan mielensä mukaan – kokeilu voi tuottaa mukavia uusia makuelämyksiä.
ANNOS: 2 hengelle
VALMISTUSAIKA: 15-20 minuuttia
AINEKSET:
- 4 kuorittua ja lohkottua perunaa (yleisperuna, ei liian jauhoinen)
- 4 valkosipulinkynttä
- ½ sitruunan mehu
- reilu kourallinen persiljaa
- kourallinen tuotetta basilikaa
- 1 rkl timjamia
- 1 tl suolaa
Kuori perunat ja lohko melko suuriksi paloiksi, liian pienet tahtovat turhan helposti hajota muusiksi kattilan pohjalle.
Kiehauta liemi ohjeessa mainittujen mausteiden kera ja laita perunalohkot kiehuvaan veteen. Keitä, kunnen haarukalla koetettaessa ovat kypsiä.
Valuta liemi pois ja käytä kattila (ilman kantta) kuumalla levyllä vielä sen verran, että pohjalla oleva vesi höyrystyy pois.
Kuvaa varten olen ottanut perunat tarjoiluastiaan, mutta muuten olen sitä mieltä, että ne kannattaa kyllä pitää lämpimässä kattilassa ja tarjoilla suoraan lautaselle. Mahdollinen satsiannos säilyy näin kuumempana.
Tagit: keitetty peruna valkosipulisitruunaperuna yrttiperuna