
Aivan kertakaikkiaan huippuherkkua ainakin lettujen ja jäätelön/vaniljakastikkeen kera. Luultavasti tulen kokeilemaan myös kääretortussa ja täytekakussa – sen minkä noista parista purkillisesta saa aikaiseksi.
Valitettavasti keksin koko idean turhan myöhään raparperien kasvuaikaa ajatellen ja vaikka kävinkin nipsimässä kaikki vielä maassa kasvavat raparperinvarret en valitettavasti valmista hilloketta saanut kuin vähän vajaat kaksi purkillista. Ensi vuonna taitaa käydä niin, että koko raparperisato tehdään tällaiseksi hillokkeeksi.
Ihan määrättömän kauan tämä ei jääkaapissa säily sokerista huolimatta – home iskee helposti. Joten jos teet suuria määriä, niin suosittelen pakastamaan.
ANNOS: 2 pientä purkillista
VALMISTUSAIKA: kaikkiaan noin tunti poimimisesta valmiiksi
AINEKSET:
- 1 litra pilkottuja raparperikuutioita
- 3 dl fariinisokeria
- 3 tl vaniljasokeria
- 1 tl kanelia
Kuumenna lasipurkit 100°:ssa uunissa ja jätä odottamaan täyttämistä.
Kuori raparpereista ohuin sitkas pintakerros pois. Pilko pieniksi kuutioiksi ja lisää sekaan fariini- ja vaniljasokeri sekä kaneli. Sekoita hyvin ja laita uunipannulle ohuehkona kerroksena – kaada sekoitusastiasta kaikki sinne mahdollisesti jäänyt sokeriliemi raparperien joukkoon.
Paista 180°:ssa uunissa noin 30 minuuttia tai kunnes raparperit ovat täysin pehminneet.
Laita seos lasipurkkeihin ja sulje välittömästi. Säilytä jääkaapissa.
Tagit: paahdettu raparperi raparperihillo raparperihilloke