
Tämän soseen tekemisen aloittelin varsin varovaisesti laittamalla kolme taikka neljä valkosipulinkynttä uuniin paahtumaan, kun tein ruokaa kahdelle aterioitsijalle. Määrä on jatkuvasti kasvanut, sillä valkosipulin maku muuttuu kypsennettäessä niin pehmeäksi, että sitä ei vain ole liikaa, vaikka kuinka paljon soseen sekaan pistäisi.
Nykyään kahden hengen annos eli 4-5 perunasta tehty sose saa seurakseen viisikin kynttä, jotka kukin kooltaan vastaavat 2-3 normaalikokoista kynttä – ja hyvältä maistuu. Melko hyvä keskiarvo saattaisi olla 2 (pientä) kynttä per peruna.
Sose sinänsä syntyy nopeasti, kunhan sipulinkynnet on valmiiksi paahdettu, niiden valmistuminen uunissa kestää noin 25-30 minuuttia.
Näissä “erityssoseissa” käytän aina kermaa, vaikka tavalliseen perunamuusiin edelleen laitan maitoa.
ANNOS: 4 hengelle
VALMISTUSAIKA: kynsien paahtamien 30 minuuttia, soseen teko 25-30 minuuttia
AINEKSET:
- 8 suurta, mielellään jauhoista perunaa
- 6-8 isoa valkosipulin kynttä
- 1-2 dl kermaa
- voita
- suolaa
- muskottipähkinää
Kuumenna uuni 200°:een
Kuori valkosipulinkynnet ja laita ne pieneen uunivuokaan. Kaada päälle hieman oliiviöljyä ja peitä kannella tai foliolla. Kuva yllä.
Anna hautua uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes ovat täysin pehmenneet. Tarkista tilanne välillä: jos pinta pääsee liikaa ruskistumaan, sitä ei enää saa soseutettua. Kypsät kynnet kuvassa alla.
Soseuta kypsät sipulit haarukalla ja jätä odottamaan perunoiden kypsymistä.
Kuori ja pilko perunat (kypsyvät nopeammin kuin kokonaiset) ja laita kiehumaan suolalla maustettuun veteen.
Kun perunat ovat kypsiä, soseuta ne survimella, laita sekaan 1 desilitra kermaa ja oikein kunnon nokare voita. Kiehauta vielä kuumalla levyllä. Jatka survimella soseuttamista ja lisää kermaa, jos sose vaikuttaa liian paksulta. Lisää valkosipulisose ja hieman muskottipähkinää ja sekoita huolella. Maista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.
Voit viimeistellä soseen tehosekoittimella, mutta useimmiten kunnon möyhennys survimella riittää. Halutessaan sekaan voi lopuksi laittaa hieman tuoretta persiljaa.
Tagit: paahdetut valkosipulit peruna perunasose valkosipuli valkosipuliperunasose