
Selleristä ja kesäkurpitsasta tuli ihan mahtavan maittava keitto. Mitäpä tässä siitä sen enempää pakinoimaan tällä kertaa, hyvää mikä hyvää. Siitä vain kokeilemaan!
ANNOS: 2-3 hengelle
VALMISTUSAIKA: 30 minuuttia
AINEKSET:
- 4-5 pienehköä varsisellerin vartta
- n. 400 gr painava kesäkurpitsa
- kasvisliemikuutio
- 1 keltasipuli
- 4-5 valkosipulinkynttä
- 1-2 dl kermaa
- suolaa, mustapippuria
- sitruunamehua
- Päälle smetanaa ja persiljasilppua
Pilko selleri ja kesäkurpitsa ja laita pataan, purista valkosipuli joukkoon. Pilko sipuli hienoksi ja lisää pataan.
Keitä 20 minuuttia erittäin vähässä kasvisliemessä, niin että kasvikset juuri ja juuri peittyvät.
Kun selleri ja kesäkurpitsa ovat kypsyneet, soseuta. Jos tuntuu siltä, että nestettä on hieman liikaa soseuttamisen alussa, niin kaada osa odottamaan toiseen astiaan. Soseuttaminen on helpompaa, jos kattilassa ei ole liikaa nestettä.
Kaada keitinliemi takaisin ja lisää myös kerma. Sekoita hyvin.
Anna hautua vielä jonkin aikaa ja mausta vielä kevyesti sitruunalla. Lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan.
Tarjoillaan smetanan ja hienoksi silputun tuoreen persiljan kanssa.
Tagit: kasvisruoka kasvisruuat kesäkurpitsa kesäkurpitsakeitto sosekeitto varsiselleri varsisellerikeitto