Gluteeniton banaanikakku

Varmasti yksi kaikkein helppotekoisimmista kakuista. Ei tarvitse muuta kuin laittaa kaikki aineet tehosekoittimeen tai vatkauskulhoon ja pyöräyttää taikina hienoksi. Sitten vain taikina vuokaan,  kakku uuniin ja odottelemaan sen kypsymistä.

Banaanin asemesta voi toki käyttää jotain muutakin, mutta sen jonkin pitää sitten olla koostumukseltaan kosteahkoa – kakun olemukseen kuuluu että se on mehevää, eikä suinkaan kuivaa kuivakakkua. Itse olen kokeillut muun muassa ananasmurskaa, rahkaa, omenahilloa ja lakkahilloa ja joka kerralla lopputulos on ollut yhtä maukas.

Jos banaania käyttää, niin kannattaa valita mahdollisimman kypsiä (jopa ylikypsiä), puoliraaoista banaaneista ei paljon makua tai kosteutta irtoa. Kypsymisajaksi on annettu 35-45 minuuttia: kannattaa kuitenkin jo vähän ennen tuota 35 minuutin täyttymistä ruveta kokeilemaan kypsyyttä (puiset grillitikut ovat tähän tarkoitukseen erinomaisia) ja ottaa kakku ulos uunista heti, kun taikina ei enää tikkuun tartu. Liian kauan uunissa pidetystä kakusta tulee auttamatta se kuiva kuivakakku, vaikka miten olisi mehukkaat aineet käytössä.

Oman maun mukaisesti kakku on aina juuri paistettua parempaa, kun se on saanut rauhassa jääkapissa oleskella vaikkapa päivän. Säilyy myös hyvin (ellei tule syötyä) ja muuttuu vain paremmaksi vanhetessaan.

Tämä kakku kohoaa myös melko suureksi. Itselläni on käytössä 1,8 litran vuoka ja siitäkin meinaa paistos pullistella komeasti ulos.

Tavallisista jauhoista tehtäessä jauhon määrä on 3,5 desilitraa, gluteenittomia alla olevan ohjeen mukaan.

ANNOS: yksi iso kuivakakku
VALMISTUSAIKA: 50 minuuttia

AINEKSET:

  • 150 gr voita tai margariinia
  • 3 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 4,5 dl gluteenittomia vehnäjauhoja (norm. jauho 3,5dl)
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl neilikkaa
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl muskottipähkinää
  • 1 tl inkivääriä
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 3-4 kypsää banaania

Lämmitä uuni 200°C:een.
Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen tai vatkauskulhoon, banaanit muutamaan osaan pilkottuina. Vatkaa, kunnes taikina on tasaista: tehosekoittimella tämä käy tosi nopeasti eikä tavallistakaan vatkainta käyttäen tarvitsee kauaa konetta käyttää.

Laita taikina kakkuvuokaan ja vuoka uuniin. Paistoaika on noin 35-45 minuuttia, mutta kakun kypsyyttä kannattaa ruveta jo kokeilemaan 35 minuutin kohdalla. Heti, kun kakku ei enää tartu puutikkuun, ota pois uunista.

banaani banaanikakku
gluteeniton kakku kuivakakku

2 thoughts on “Gluteeniton banaanikakku

    1. Hei! Kiitos kysymyksestä. Tuohan täytyy ehdottomasti lisätä myös blogin ohjeeseen. Kaikkia eri versioita olen käyttänyt taikinan seassa noin 2 dl, vähän tuntuman mukaan. Marjat laittanut sekaan kokonaisina, ananasmurskan valutettuna. Ananasrenkaat ja muut säilykehedelmät on pilkottava ennen taikinaan lisäämistä. Nämä hedelmäiset lisukkeet voi lisätä suoraan muiden ainesosien joukkoon tai sitten lusikalla sekoittaa valmiin taikinan sekaan, mikäli haluaa säilyttää ne kokonaisina sattumina taikinan joukossa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s