
Monet perinteiset ruoat tulevat itse kullakin omalta äidiltä opittuina. Eivätkä kaikki toki niin perinteisiäkään ole, mutta kuitenkin vuosien varrella hyviksi ja maukkaiksi havaittuja ja varsin usein tehtyjä. Kermaan keitetty lohikeitto on yksi niistä ja vuodesta toiseen sitä tulee tehtyä, muuttamatta mitään, koska mitään tarvetta erilaiseen tekotapaan ei yksinkertaisesti ole.
Tähän yhteen keittoon on tosin lisätty keltaisia kirsikkatomaatteja, ei niinkään maun kuin vähän pirteämmän värisen kuvan aikaansaamiseksi. Tomaatit kyllä sopivat keiton makuun, mutta ei niitä tarvitse siihen välttämättä laittaa.
Lapsena inhosin kalakeittoa. Se taas johtunee suurimmalta osalta siitä, että tuohon aikaan se tehtiin maitoon, enkä vielä nykyäänkään pidä maitopohjaisista keitoista – esimerkiksi maitoon keitetty kesäkeitto kuuluu kestoinhokkeihini. Kyllä sitä syön, mutta en voi väittää pitäväni. Kerma sen sijaan on ihan eri asia, mikä tahansa kermaan tehty ruoka on herkullista.
Meillä lohikeitto tehdään aina kalan perkuujätteistä. Itse asiassa keittämällä lohenperkeet keitosta tulee maukkaampaa kuin pelkällä filepalalla tehden. Ja yhdestä perkeestä päineen todellakin syntyy iso ja maukas keitto. Olen alla olevaan ohjeeseen laittanut sekä perkeistä tehdyn että filepalasta tehdyn keiton, voit varsin hyvin valita itsellesi mieluisamman tavan. Fileepalan ostin ihan vain tätä reseptiä varten.
Kaiken lisäksi kaupoista saa lohenperkeitä ilmaiseksi ihan niin paljon kuin vain haluaa, ei tarvitse kuin tiskiltä pyytää ja mielellään antavat. Biojätteisiin menevät muuten, eli kannattaisi kyllä kaikkien harkita niiden hyötykäyttöä. Tai ottaa edes mukaan ne oman, kaupassa fileoiden lohen perkeet – siten saisi yhden lähes ilmaisen aterian.
ANNOS: 4-6 henkeä
VALMISTUSAIKA: noin 40 minuuttia
Kalan keitinliemi
- 1 litra vettä
- 1 iso sipuli
- 10 kpl kokonaisia mustapippureita
- 1 tl suolaa
Muut ainekset:
- 200 gr lohifilettä tai yhden lohen perkuujätteet
- 3 dl kermaa
- 6-7 perunaa
- 3 porkkanaa
- 8-10keltaista kirsikkatomaattai
- sipulinvartta
- tilliä
- persiljaa
- sitruunaa
- suolaa
Laita kattilaan noin litra vettä. Laita joukkoon yksi lohkottu sipuli, mustapippurit ja teelusikallinen suolaa. Keitä kalaa n. 10 min
Lohen perskeet odottavat vettä niskaansa ja keittämistä.
Lohifilee aloittamassa kiehumisen.
Valuta kalan keitinliemi toiseen kattilaan, jossa valmistat keiton.
Ota toinen kattila, jossa valmistat lopullisen keiton. Valuta kalan keitinliemi siivilänläpi tähän kattilaan ja jätä kala hetkeksi siivilään jäähtymään.
Kuori porkkanat ja perunat, pilko sopivan kokoisiksi ja laita ensin porkkanat kiehumaan kalan keitinliemeen. Anna kiehua noin kymmenen minuuttia ja lisää perunat sekä hienoksi pilkottua sipulinvartta haluamasi määrä.
Porkkanoiden ja perunoiden kiehuessa voi paloitella kalan pieneen kulhoon odottamaan. Käytä ruodosta kaikki mahdollinen irti lähtevä liha, myös kalan poskista.
Vasemmalla fileestä saatu liha, oikealla kalanperkeistä. Värieroa ei oikeasti ole juurikaan, kuvissa näkyy vain kuvaajan taidottomuus. Fileestä tulee enemmän, mutta myös perkeestä saatu liha riittää hyvin yhteen keittoon.
Kun liemi on kiehunut perunoineen kymmenen minuuttia, lisää lohenpalat, puolitetut kirsikkatomaatit (eivät välttämättömiä) ja kerma ja anna kiehua vielä kymmenen minuuttia.
Lisää lopuksi joukkoon reilusti hienonnettua persiljaa ja hienonettua tilliä sekä 2-3 ruokalusikallista sitruunamehua. Anna hetki hautua ja tarjoile.
Tagit: kermainen lohikeitto lohi