
Jos jostakin ruuasta voi sanoa, että se on parempaa kuin herkullista, niin tämä paistos kuuluu ehdottomasti niihin. Ainakin omia makuhermojani se kutkuttelee niin, että melkein on pakko huokailla koko syömisen ajan.
Tämä on myös siitä erikoinen ruoka, että vaikka en erityisemmin pidä pelkästä ruusukaalista tai pelkistä hillosipuleista, saati sitten sinihomejuustosta, niin kerman ja kapristen kanssa uunissa hauduttamalla niiden maut sopivat kertakaikkiaan saumattomasti yhteen ja makuelämys on todella huikea.
Tällaisen suitsutuksen jälkeen on tietenkin vähän vaikea laittaa reseptiä nettiin, sillä saattahan olla, että monien muiden mielestä tämä ei olekaan niin hyvää kuin mitä tässä mainostan. Kannattaa kuitenkin kokeilla, tiedä vaikka kovastikin tykkäisitte.
Sopii hyvin niin lihan, kalan kuin kanankin kanssa syötäväksi. Tai ihan sinällään kasvisruokana ja uskoisinpa, että pastakastikkeenakin olisi aivan loistava – sitä tulen vielä kokeilemaan.
ANNOS: 2 hengelle
VALMISTUSAIKA: n. 40 minuuttia
AINEKSET:
- 8 isohkoa ruusukaalia
- 10 hillosipulia
- 1 iso valkosipulin kynsi tai 2-3 pienempää
- 2 tl kapriksia
- 50 gr Gorgonzola sinihomejuustoa
- 1,5 dl kermaa
- (suolaa)
- mustapippuria
- sitruunamehua noin ruokalusikallinen
Lämmitä uuni 220°C:een.
Poista ruusukaaleista päällimmäiset, hieman nahkeat lehdet, halkaise puolikkaiksi ja asettele voideltuun uunivuokaan. Valitse vuoan koko siten, että hukkatilaa ei jää, jotta kermakastike pääsee kunnolla muhimaan kaalien joukossa.
Asettele joukkoon hillosipuleita. Tehtyyn annokseen tämä oli mielestäni sopiva määrä, mutta kukin voi vaihdella sitä mielensä mukaan.
Ripottele sekaan kaprikset. Pilko valkosipulin kynnen pieniksi paloiksi ja laita joukkoon.
Pilko Gorgonzola-sinihomejuustoa ja ripottele tasaisesti kaalien sekaan.
Sekoita erillisessä astiassa kerma, mustapippuri, sitruunamehu ja (suola). Kaada vuokaan ja laita vuoka uuniin.
Kypsyminen kestää noin 30 minuuttia.
Tagit: gorgonzola hillosipuli kapris kasvisruoka kasvisruuat ruusukaali ruusukaaligorgonzolapaistos ruusukaalikermapaistos ruusukaalipaistos