Granaattiomenabroileri

Ostin granaattiomenoita ihan vain kuvatakseni granaattiomenoita. Kuvat ovat nyt odottamassa josko niille jossakin vaiheessa jotakin käyttöä olisi, mutta täytyihän noille hedelmille löytää muukin tarkoitus kuin mannekiineina toimiminen. Ruokien ja salaattien koristeluun granaattiomenan siemenet sopivat hienosti ja näyttävät tosi kauniilta, mutta entäpä varsinaiset ateriat…

Päivän ruuaksi olin varannut broilerin rintaleikkeitä ja siitäpä sitten selaamaan netistä ruokaohjeita, jos vaikka löytyisi resepti, jossa kanan lisäksi olisi granaattiomenaa. Olihan noita paljonkin ja yhden sieltä valitsin kokeiluun, tosin hieman muunneltuna versiona (alkuperäinen resepti: Keittokomerossa, toukokuu 2008).

Marinointiliemessä rintaleikkeet muuttuivat varsin korean sävyisiksi, olisikohan oikea sana nyt violetti vai purppuran punainen,  ja vähän kyllä ajattelin, että mitenkähän tuollainen huikea violetti helotus  mahtaa vaikuttaa itse makuelämykseen. Eipä sitten mitenkään, leikkeet muuttivat väriä paistuessaan ja lopputulos oli erittäin herkullinen ja itse asiassa mukavamman värinen kuin pelkkä vaalea kananliha. Suosittelen.

Ohutleikkeet ovat mielestäni parempia kuin rintafileet, jotenkin maukkaampia. Paistan ne aina rullalle käärittynä, jolloin lihan mehukkuus paremmin säilyy.

ANNOS: 2 hengelle
VALMISTUSAIKA: marinointi 5-10 tuntia, paistaminen 15 minuuttia

AINEKSET:

  • 2-4 broilerin rintaleikettä (riippuu leikkeiden koosta)

marinadi:

  • 1 granaattiomenan mehu (vähän vajaa desi)
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • ½ limetin mehu
  • 4 valkosipulin kynttä
  • ½ tl suolaa
  • teelusikan kärjellinen cayennepippuria
  • 2 tl tuoretta silputtua minttua
  • 1 tl tuoretta silputtua timjamia

Irottele veitsellä tai lusikalla omenan sisusta sopivaan astiaan ja hienonna tehosekoittimella. Laita siivilään ja valuta talteen kaikki mehu, painele vielä lusikalla kaikki mahdollinen neste talteen.

Laita mehun sekaan kaikki marinadissa tarvittavat ainekset, valkosipulit puristettuna ja minttu sekä timjami erittäin hienoksi silputtuna. Sekoita hyvin ja laita broilerileikkeet mairinoitumaan vähintään viideksi tunniksi. Itse marinoin noita kymmenen tuntia, eikä sekään liikaa ollut – mitä pidempään sitä parempi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paista leikkeet molemmin puolin öljyssä. Lisää haluamasi määrä marinointilientä ja hauduttele.  Paistoaika kaikkiaan noin 15 minuuttia. Tarjoile riisin tai kuskusin kanssa, koristele granaattiomenan siemenillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tagit: broileri broilerin leike granaattiomena

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s