
Vanha suomalainen sanonta “hiljaa hyvä tulee” nousee väistämättä mieleen, kun aloittaa haudutuspadalla ruuan laittamisen. Ruuan hauduttaminen matalalla lämmöllä on ikivanha perinne, johon sähköllä toimiva haudutuspata on tuonut uuden ja ruuanlaittoa helpottavan ulottuvuuden.
Haudutuspadalla valmistuu herkullinen ateria huomattavasti vähemmällä työllä kuin hellalla haudutellen tai paistellen: esivalmistelujen aika ei juurikaan lyhene, mutta kun ne on tehty, muuta ei tarvitsekaan. Kaikki ainesosat vain pataan ja sopiva haudutusaika valikosta päälle. Aikaa ja lämpöä voi tarvittaessa vaihdella: ei tietenkään mitään edestakaisin kremplaamista, mutta tosiaan tarpeen vaatiessa. Rokkaa tehdessäni esimerkiksi alkoi näyttää siltä, että hernekeittoa syödään vasta yöllä, joten vaihdoin kahdeksan tunnin medium-hauduttamisen jälkeen tehon parin tunnin High-lämmittämiselle… ja valmista soppaa saatiin vielä ihmisten aikohin.
Laitetta ei tarvitse millään tavalla vahtia, ruokaa ei tarvitse hämmentää välillä, vaan pata hoitaa homman ihan itsekseen – voit lähteä kauppaan tai töihin tai vaikkapa ottaa nokoset ruuan valmistumista odotellessa. Sähköinen haudutuspata kypsentää ruuan hitaasti mutta varmasti.
Padassa voi valmistaa kaikenlaisia ruokia lihasta keittoihin ja jälkiruokiin. Hauduttaminen tuo lihasta, marjoista ja hedelmistä esiin niiden täyteläiset maut hävittämättä ravinteita. Siinä on myös buffet- ja lämmitystoiminnot, joten esimerkiksi juhlapäivällisellä astiassa voidaan säilyttää osa ruuista lämpimänä tarjoilua varten ja syömisen aikana. Aivan loistavaa!
Sain itse joululahjaksi tuollaisen modernin haudutuspadan ja olen vasta opettelemassa sen käyttöä. Toistaiseksi en ole ehtinyt tehdä kuin kolme ruokaa. Kahdesta on resepti tämän kirjoituksen lopussa, kolmatta joudun vielä vähän testaamaan uudelleen. Laitoin kanariisipataa ja ilmeisesti liikaa nestettä (saman määrän minkä olisin laittanut riisiä hellalla kattilassa keittäessäni). Siinä vaiheessa, kun nesteet olivat riisiin imeytyneet, oli riisikin jo suurinpiirtein puuroa: maku erinomainen, mutta suutuntuma ei sitä mitä mielestäni pitäisi. Eli se resepti tulee sitten joskus uuden kokeilun jälkeen. Näiden kolmen kokeilun perusteella olen jo varsin mielistynyt laitteeseen. Netissä näyttäisi olevan paljon valmistusohjeita niin suomeksi kuin englanniksikin, joten varmasti jatkossa näitä haudutettuja ruokia ilmestyy myös omaan blogiini ja muille hauduttelijoille siellä on tarjolla yltä kyllin.
Low- medium- ja hight-painikkeiden ero on siinä, kuinka kauan kiehumispisteen saavuttaminen kestää. Kun haudutuslämpötila on saavutettu, kokonaisvaikutusaika parhaiden aromien ja oikeanlaisen koostumuksen saavuttamiseksi riippuvat esimerkiksi lihan tyypistä ja painosta. Suurin osa ruuista voidaan valmistaa millä tahansa noista vaihtoehdoista, valmistumisaika vain muuttuu sitä lyhyemmäksi mitä korkeammalla lämmöllä tehdään.
Kiehumispisteen saavuttaminen Low-painikkeella on noin 7 tuntia, kun taas vastaava lämpötila High-painikkeella saavutetaan 3-4 tunnissa. Kantta ei ole tarvetta eikä syytä avata hautumisen aikana: avaaminen aiheuttaa lämmönhukkaa, joka puolestaan lisää valmistusaikaa. Haudutuspadassa olevaa ruokaa ei todellakaan tarvitse hämmentää välillä, mutta esimerkiksi jos neste näyttää hupenevan liikaa ja ruuasta on tulossa liian paksua, voi vettä toki lisätä.
Lihan ruskistaminen ei ole välttämätöntä ennen sen laittamista pataan. Samoin esimerkiksi sipulit voi laittaa suoraan pataan. Hernekeittoon laitoin sipulit lohkottuina eli ilman kuullottamista ja liha olikin jo kypsää kinkunjämää. Lampaanpotkasta poistin nahan ja kalvot, leikoin lihan pieniksi paloiksi ja ruskistin sekä vähän maustoin ennen pataan laittamista. Samoin pilkoin ja kuullotin sipulin.
Paljon on vielä opettelemista, alkuahan tämä vasta on. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitä kaikkea vielä saan aikaiseksi.
HERNEKEITTO
ANNOS: 8-10 henkeä
VALMISTELUT: 20 minuuttia
HAUDUTTAMINEN: 10 tuntia
Haudutusaika on noin pitkä, koska aloitin kuivatuilla herneillä. Netistä löytyvissä ohjeissa on käytetty sekä kuivia että yön yli liotettuja herneitä ja jälkimmäisten haudutusaika putoaa lähes puoleen.
AINEKSET:
- n. 1 kg kinkun rääppeitä tai vastaava määrä porsaan lapaa (suolattuna)
- 500 gr kuivattuja herneitä
- 2½ dl vettä
- 1 iso keltasipuli
- 2 isoa porkkanaa
- 60 gr purjosipulia
- 15-20 kokonaista maustepippuria
- 3 tl suolaa (ensialkuun, lisätä voi vaikka vasta lautasella)
- 2 laakerinlehteä
- 2 tl tuoretta silputtua timjamia
- 1 tl kuivattua meiramia
Pilko sipuli lohkoiksi, esimerkiksi kuusi lohkoa.
Leikkaa purjosipuli melko hienoiksi paloiksi ja porkkanat pieniksi kuutioiksi.
Pilko kinkku sopivan kokoisiksi paloiksi ja jätä odottamaan – kypsää lihaa ei vielä tässä vaiheessa lisätä. Lapaa ei leikata vaan se laitetaan heti alusta lähtien kypsymään pataan. Muutaman tunnin hauduttamisen jälkeen se otetaan pois, pilkotaan ja laitetaan takaisin.
Laita kinkkua lukuunottamatta kaikki muut aineet pataan ja aloita hauduttaminen. Medium-lämpötila ja kuusi tuntia (ainakaan oma koneeni ei tuolla lämpötilalla anna pidempää aikaa, sitä voi tarvittaessa lisätä)
Kun pata on ollut päällä neljä tuntia, voit ottaa lavan leikattavaksi ja leikkaamiseen jälkeen takaisin pataan laitettavaksi. Sen päälle voi myös ripotella suolaa ja antaa maustua hetken ennen takaisin lattamista.
Kinkkukuutiot puolestaan laitetaan pataan noin kuuden tunnin hauduttamisen jälkeen.
Kuuden tunnin hauduttamisen jälkeen luultavasti joudut lisäämään aikaa, mikäli käytit kuivia herneitä. Tässä vaiheessa voi valita, kypsytteleekö vielä neljä tuntia medium-teholla vai kaksi tuntia high-teholla.
Maista, onko rokka kypsää ja mikäli on, lopeta hauduttaminen ja syö.
En ole vielä liotetuista herneistä tätä tehnyt, joten en osaa noita haudutusaikoja kertoa, mutta siihenkin löytyy apu netistä: googlettaa vain slow cooker tai haudutuspata + hernekeitto.
LAMMASKAALI
Kaupoista ei tällä kertaa löytynyt patalammasta, joka yleensä on jo valmiiksi mukavan kokoisiksi paloiksi leikattua pataan sopivaa lihaa. Ostimme siis lampaan potkan, joka on tosi maukasta, mutta vaatii hieman enemmän työtä.
ANNOS: 4 hengelle
VALMISTELU: 40-45 minuuttia
KYPSYMISAIKA: 6 tuntia medium-teholla
AINEKSET:
- n. 450 gr lampaan potkaa
- 4 porkkanaa
- ½ pienehköstä keräkaalista
- 1 iso keltasipuli
- noin 50 gr pala purjoa
- 8 dl vettä
- 1 lihaliemikuutio
- 2 tl tuore timjami
- kourallinen persiljaa
- 2 tl suola
- 10 kokonaista mustapippuria
Keitä lihaliemi valmiiksi ja jätä odottamaan.
Poista potkasta nahka ja kalvot. Paloittele sopivan kokoisiksi paloiksi ja ruskista kevyesti pannulla. Mausta hieman suolalla, pippurilla ja paprikajauheella ja laita haudutuspataan odottamaan. Potkaluu myös joukkoon mukaan.
Kuori ja pilko porkkanat, laita pataan.
Pilko kaali sopivan pieniksi paloiksi ja lisää pataan.
Pilko iso sipuli ja kuullota se pannulla lampaan paistorasvassa ja lisää pataan.
Silppua purjo suhteellisen hienoksi silpuksi ja lisää pataan.
Lisää mausteet: timjami, suola, mustapippuri ja persilja
Kaada lihaliemi pataan ja hämmentele hieman, että ainekset ja mausteet sekoittuvat hyvin.
Kansi kiinni, pata porisemaan. Medium-teholla kuusi tuntia tuntui olevan juuri riittävä aika.
Tagit: haudutuspata hernekeitto haudutuspadassa lammaskaali slow cooker