
Joskus viime keväänä löysin yhdestä keittokirjasta ohjeen korianteriperunoille. Keitetyt perunat, jotka oli pyöritelty korianterilla maustetussa jugurtissa. En pitänyt alkuunkaan ja perunat jäivät syömättä. Ajattelin, etten mitään vastaavaa enää viitsi kokeilla, vaan yrittänyttä ei laiteta, kuten sanonta kuuluu.
Aikani asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että ensisijaisesti vika oli jugurtissa ja sen happamuudesta – se ei mielestäni alkuunkaan sopinut yhteen perunan kanssa. Ja toisaalta korianteri on melkoisen voimakkaan makuinen yrtti, sitäkin saattoi seoksessa olla liikaa, ohjeen mukaan laitettu tosin.
Siispä kokeilemaan samaa ideaa vähän uusin aineksin: perunat pyöriteltiin smetanassa, joka oli maustettu valkosipulilla, rosmariinilla, rose- ja viherpippurilla sekä merisuolalla. Ja niin oli hyvää, että vesi herahtaa kielelleni jo tätä kirjoittaessani. Ehdottomasti kannattaa kokeilla.
Nämä perunat sopivat mainioisti ainakin liha- ja kalaruokien kanssa ja mikseipä kanankin. Olisin joita popsinut vaikka ihan sinällään! Alla olevassa kuvassa rosmariiniperunat ovat tarjolla rosepippurilla maustetun kuhan seurana ja täytyy sanoa, että oli aivan täydellinen yhdistelmä.
ANNOS: 3 hengelle
VALMISTUSAIKA: 20-25 minuuttia
AINEKSET:
- 5 kesikokoista tai pienenköä perunaa
- 120 gr smetanaa
- 1-2 valkosipulin kynttä
- 1 tl erittäin hienoksi silputtua tuoretta rosmariinia
- 1 tl seosta, jossa rouhittua rose- ja viherpippuria sekä hieman merisuolaa
Pese perunat huolellisesti ja keitä kypsiksi kuorineen.
Perunoiden kiehuessa voit tehdä smetana- ja mausteseoksen valmiiksi. Sekoita smetanaan murskatut valkosipulin kynnet ja yksi teelusikallinen erittäin hienoksi silputtua tuoretta rosmariinia.
Rouhi morttelissa seos, jossa on viherpippuria, rosepippuria ja hieman merisuolaa. Tarvitset seosta kaikkiaan noin teelusikallisen. Sekoita tuo lusikallinen smetanan joukkoon.
Lohko kypsät perunat kuorineen neljään osaan pitkittäissuunnassa. Anna hieman jäähtyä, ja lisää smetana. Pyörittele varovasti niin, että smetana levittyy tasaisesti perunoiden joukkoon.
Tagit: peruna perunat smetanakastikkeessa rosmariiniperuna smetanakastike smetanaperunat