
Kun kesäsäät alkoivat, ne alkoivatkin sitten oikein rytinällä. Vappuna vielä jouduttiin siirtämään ruoanlaitto sisälle rankan sateen ja kylmän sään vuoksi, mutta sen jälkeen onkin sitten riittänyt hellepäiviä toisensa perään. Pihaa on jouduttu kastelemaan tuon tuostakin, kun pisaraakaan vettä ei ole taivaalta tullut ja minä puolestani kovin mielelläni haluan pitään pienen vihreän nurmikkoni vihreänä ja kaikki maasta pönkivät kukantaimet elossa.
On toki ollut vuosia, että koko toukokuu on ollut kylmä, mutta tänä vuonna ollaan liikuttu hellerajoilla ja sen yläpuolella joka ainoana päivänä. Illat ovat olleet leppeän lämpöisiä ja ulkona on päästy tekemään ja syömään ateria jos toinenkin. Yli 20 vuotta hyvin palvellut vanha muurikka sai jäädä liiterin seinälle hyvin ansanittuja eläkepäiviä viettämään ja uusi muurikka sai nyt ”virallisesti” avata tämän vuoden grillauskauden. Muurikalla valmistuvat lihakasvispaistokset varsin vähällä vaivalla, mutta maku on kyllä aina mitä parhain.
Useimmiten laitamme kasvikset ja lihan perunoiden tai riisin sekaan. Tällä kertaa teimme kuitenkin kevyemmän version ja jätimme niin perunan kuin riisinkin pois. Ja hyvää oli.
ANNOS: 2 hengelle
VALMISTELU: esivalmistelu 20 minuuttia, paistaminen noin 30 minuuttia
AINEKSET:
- 300 gr porsaan suikalelihaa
- ½ pienestä kesäkurpitsasta
- 2 punaista chilipalkoa
- 1 keltasipuli
- 5 valkosipulin kynttä
- 1 pieni punainen paprika
- 3 valkoista tankoparsaa
- 3 vihreää tankoparsaa
- öljyä
- suolaa
- mustapippuria
- paprikajauhetta
- (sitruunamehua)
Pilko sipuli suhteellisen pieniksi paloiksi ja laita yhteen astiaan, johon puserrat myös valkosipulin kynnet sekä pieniksi paloiksi leikatut chilit ja paprikan.
(Näitä astioita tarvitaan siis siksi, että kaikki viedään ulos paistettavaksi – muutenhan nuo vain heitettäisiin suoraan pannuun)
Toiseen astiaan laitetaan pieniksi kuutioiksi leikattu kesäkurpitsa ja paloitellut tankoparsat.
Kuumenna muurikka, mutta älä niin kuumaksi, että ruoka ja öljy siinä välittömästi palavat. Pidä lämpö tasaisena koko paistamisen ajan.
Kaada pannuun öljyä ja levitä tasaisesti pannun pohjalle. Laita ensimmäiseksi porsaan suikaleliha paistumaan. Mausta suolalla, pippurilla ja parikajauheella.
Kun porsas on lähes kypsää, lisää sekaan sipulit, valkosipuli, paprika ja chili. Anna hautua noin kymmenen minuuttia. Kääntele useampaan kertaan, etteivät pala. Lisää öljyä tarvittaessa.
Seuraavaksi lisätään kesäkurpitsa ja parsat. Anna hautua noin kymmenen minuuttia ja kääntele useampaan kertaan. Lopuksi maista suolaisuus/pippurisuus ja lisää tarvittaessa. Koristele halutessasi tuoreella persiljalla ja lisää sitruunaa omalle lautasellesi oman makusi mukaan. Nauti!
Tagit: grillaus grilliruoka lihakasvispaistos muurikalla muurikka