Broilerin ohutleikkeet ja kesäkurpitsaan käärityt halloumiviipaleet

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten edellisessä grillausaiheisessa pävityksessäni jo todettiin, säät ovat todella hellineet meitä siinä mielessä, että olemme voineet nauttia herkullisista ulkona laitetuista grilliaterioista vilpoisaa varjoa antavan vaahterapuun alla. Tosin jatkuvasti säälin kaikesta kastelusta huolimatta kuivuvaa puutarhaamme ja epätoivoisesti roiskin vettä vadelmapensaille, jotta saisin taas parin vuoden tarpeiksi marjoja pakkaseen (vadelmahan kukkii ja tekee marjat vain joka toinen vuosi). Kukinta onnistui erinomaisesti ja tällä hetkellä pensaat kantavat erittäin runsasta marjasatoa, mutta kuivuus saattaa vielä viedä toiveet kymmenien litrojen marjasadosta.

Onneksi kuitenkin kaiken tämän kuivuuden ja kuumuuden keskellä voimme nauttia  aterioista, jotka viime vuonna jäivät sateisen kesän johdosta varsin vähäisiksi. Tällä kertaa Muurikkaan pääsivät marinoidut kanan ohutleikkeet, joidenka kanssa kokeilimme kesäkurpitsaan käärittyjä halloumiviipaleita. Resepti tuli vastaan Yhteishyvän Ruoka -lehdessä ja pakkohan sitä oli hetimmiten kokeilla. Ja kannatti kokeilla, oli varsin herkullista popsittavaa.

No, tähän loppuun on vielä laitetettava, että tämä ruoka on tehty juhannusta alustavalla viikolla ja sen jälkeen nuo mahtavat juhannussäät saapuivatkin kovine sateineen. Emme siis pystyneet juhannusruokaamme ulkona laittamaan, mutta olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että luonto sai vettä!

 

ANNOS: 2 hengelle
VALMISTUSAIKA: 30 minuuttia

AINEKSET:

  • 2-4 broilerin ohutleikettä

Broilerin marinadi:

  • oliiviöljyä
  • sitruunamehua
  • kourallinen tuoretta persiljaa silputtuna
  • 2 tl tuoretta minttua silputtuna
  • 2 valkosipulin kynttä

Halloumikääröt:

  • ½ isosta kesäkurpitsasta
  • 1 pkt (200 gr) halloumijuustoa
  • ½ tl suolaa
  • coctailtikkuja

Kääröjen maustetahna:

  • 2 hienonnettua valkosipulin kynttä
  • 2 rkl ruokaöljyä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • 1 tl kuivattua oreganoa
  • ½ tl rouhittua mustapippuria

 

Laita broilerit marinoitumaan muutamaa tuntia ennen valmistamista.

Tee halloumikääröille maustetahna sekoittamalla kaikki ohjeessa mainitut aineet keskenään.

Leikkaa kesäkurpitsa pitkittäin mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Ripottele viipaleille suolaa, jotta ne notkistuisivat. “Itketä” niitä noin 15 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leikkaa halloumi reilun sentin paksuisiksi viipaleiksi. Pyyhi kurpitsaviipaleista nesteet ja suola talouspaperilla (tai voit jopa huuhtaista kylmällä vedellä ensin, jäävät helposti liian suolaisiksi) ja kiedo ne halloumiviipaleiden ympärille. Kiinnitä coctailtikuilla siten, että molemmat puolet voi hyvin grillata.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuumenna Muurikka tai grilli. Laita ensin ohutleikkeet paistumaan. Jos olet käyttänyt nimenomaan ohutleikkeitä, niin halloumikääröt voi laittaa valmistumaan kutakuinkin samaan aikaan. Sivele kääröt maustetahnalla ja käännä ne noin kolmen minuutin kulutta. Sivele myös toinen puoli. Kääröt ovat valmiita, kun juusto on mukavasti pehminnyt. Tarjoile kuumana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s