Gluteenittomat munkit

Ennenvanhaan minulla oli tapana leipoa munkkeja aina vapuksi. Kun siirryin gluteenittomaan ruokavalioon, jäivät munkitkin tekemättä useammaksi vuodeksi. Gluteenittoman pullataikinan täydellinen onnistuminen on useamman kokeilukerran tulos ja siltikin ajattelin, ettei niin löysästä taikinasta pysty donitseja pyörittelemään.

Vaan onnistuipa kuitenkin. Tosin niitä ei voinut tottumallani tavalla pyydystää etusormieni väliin ja pyörittelemällä tehdä tarvittava aukko keskelle – siihen gluteeniton taikina on aivan liian haurasta. Tein sitten niin, että laitoin kohonneen pullapalleron pöydälle, laitoin etusormet keskeltä sisään ja “venyttelin” keskelle reiän. Näyttivät ennen öljyyn upottamista aika onnettomilta, mutta paistuessaan muotoutuivat kyllä ihan oikeanlaisiksi.

Ja olivat pitkästä aikaa niin hyviä, että emme pelkästään Vappuun taida niiden leipomista jättää.

Valitettavasti valokuvaaminen leivonnan kestäessä tuppaa aina vähän epäonnistumaan. Kädet jauhoissa, taikinassa, öljyssä, sokerissa… olosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset. Yritetty kuitenkin on ja eiköhän noista kuvista selviä, mitä milloinkin tehdään.

ANNOS: n. 30-40 munkkia

VALMISTUSAIKA:

taikinan teko n. 20 minuuttia
nostattaminen n. 1½ tuntia
leipominen n. 20 minuuttia
munkkien kohottaminen n. 15 minuuttia
paistaminen n. 40 minuuttia

AINEKSET:

  • 7dl maitoa
  • 250 gr leivinmargariinia
  • 50 gr hiivaa
  • 2 munaa (+ kolmas voitelua varten)
  • 2tl suolaa
  • 1½ dl sokeria
  • 3 rkl psylliumia
  • n. 750 gr gluteenittomia vehnäjauhoja
  • sokeria pinnalle

Murentele hiiva leivinkulhon pohjalle ja lisää sen päälle sokeri ja suola (näin hiiva mukavasti hajoaa eikä jää paakuiksi taikinan sekaan).

Laita kattilaan leivinmargariini ja maito ja lämmitä kädenlämpöiseksi. Maidon lämmetessä voit laittaa kulhoon kananmunat ja psylliumin.

Kaada maito leivinkulhoon, mutta jätä margariini kattilaan vielä kuumalle levylle, siinä se sopivasti ehtii sulaa käyttöä varten.

Aloita taikinan alustaminen. Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa voimakkaasti (mitä enemmän vaivaa, sitä vähemmällä jauholla syntyy hyvä taikina).
Älä ylitä jauhojen käytössä tuota 750-760 gramman rajaa. Taikina on edelleen tosi tahmeaa ja jää käsiin kiinni. Kuvan mukainen taikina on juuri sopiva sulaneen rasvan lisäämistä varten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaada sulanut margariini taikinan sekaan ja vaivaa huolella. Nyt sinulla pitäisi leivinkulhon pohjalla olla ihan kelpoinen taikina – tosin gluteenittoman taikinan kanssa täytyy muistaa, että sen leipominen pullaksi on edelleen varsinainen taiteenlaji. Ks. alla oleva kuva.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Anna nousta lämpimässä ja vedottomassa paikassa liinan tai kannen alla noin puolitoista tuntia.

Nosta valmis taikina hyvin jauhotetulle pöydälle, pyörittele se jauhoissa ja jaa kahteen osaan. Laita toinen puolisko takaisin leivinkulhoon ja aloita toisesta munkkien muovaaminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leivo toisesta puolikkaasta pitkä “pötkö”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leikkaa pötköstä sopivan kokoisia paloja, puolesta taikinasta tulee noin 15-20 palaa riippuen siitä, kuinka isoja/pieniä niistä tekee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pyörittele palaset hyvin jauhotuin käsin pyöreiksi palloiksi ja aseta pellille nousemaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Anna pullien kohota noin 15 minuuttia ja laita sillä aikaa pataan reilusti öljyä, munkkien pitää vapaasti kellua kuumassa öljyssä.

15 minuutin kuluttua laita öljy kuumenemaan. Pidä lämpö kuitenkin sellaisena, ettei öljy vahingossa syty palamaan, riittävän kuumana kuitenkin, että munkit siinä suhteellisen nopeasti ruskistuvat.

Laita etusormet keskelle kohonnutta pullaa ja venyttele siihen mukavan kokoinen reikä keskelle. Laita öljyyn kiehumaan. Paista molemmilta puolilta noin kaksi minuuttia tai kunnes kummallakin puolella on kauniin ruskea sävy.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nosta reikäkauhalla paksulla talouspaperikerroksella päällystetylle vadille tai ritilälle, jotta pahimmat öljyt kuivahtavat pois. Älä jätä kuitenkaan jäähtymään siihen, sillä siten ei sokeri enää tartu pintaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valitan kuvan huonoa laatua. Tässä munkki on laitettu paperipussiin jonka pohjalla on reilusti sokeria. Sulje pussi ja ravistele. Nopein ja siistein tapa saada sokeri munkin pintaan. Voit toki laittaa sokerin johonkin sopivaan astiaan ja pyöritellä sen siinä, mutta itse pidän enemmän tästä paperipussiversiosta.

Osasta munkkeja tein rinkilöitä, osan jätin palloiksi ja paistamisen & sokeroimisen jälkeen pursotin niihin hilloa kermapursottimen pitkällä nokalla. Hillon täytyy olla täysin hienoa, että se kulkee nokan läpi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tagit: gluteeniton donitsi gluteeniton munkki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s