
Uunilohi on varsin herkullista, vaikkei sitä muutoin kuin suolalla ja pippurilla maustaisi. Teriyakilohi on kuitenkin ihan mukavaa vaihtelua perinteisen uunilohen rinnalle. Lohen kevyt suolaisuus ja teriyakikastikkeen makeus sopivat oivallisesti yhteen.
Eikä tämän valmistaminen ole edes työlästä, parissa minuutissa kiehahtaa kastike ja reilussa puolessa tunnissa on ateria valmis. Parhaiten tämän kanssa sopinee riisi, itse valmistimme lisukkeen jasmiiniriisistä.
ANNOS: 3 hengelle
VALMISTUSAIKA: kastikkeen teko n. 10 minuuttia, kalan paistoaika riippuu lohifileen paksuudesta eli 20-30 minuuttia
AINEKSET:
- 600 gr lohifilettä, lohen paksummasta päästä
- suolaa
Teriykaki-kastike
- 0,5 dl soijakastike, makea mietosuolainen (esim. Japanilainen soijakastike)
- 2 rkl fariinisokeria tai ruokosokeria
- 1-2 valkosipulin kynttä puristettuna
- 1 rkl raastettua inkivääriä
- 1 rkl etikkaa (Kaikkein mieluiten riisviinietikkaa. Sitä ei kaupoista löytynyt ja korvaavana käyvät tavallinen etikka plus kuiva valkoviini.)
- 3 rkl valkoviiniä
Lisäksi
- seesaminsiemeniä
Kuumenna uuni 225°C:een
Leikkaa lohi noin 5 cm levyisiksi fileiksi. Suolaa kevyesti noin puoli tuntia ennen paistamista. Hyvin paksuun fileeseen kannattaa leikata viiltoja, jotta se maustuisi paremmin.
Asettele sopivan kokoiseen uunivuokaan nahkapuoli alaspäin ja paista uunissa noin 10-15 minuttia.
Valmista tällä välin teriyaki-kastike. Kuumenna paistinpannu keskilämpöiseksi. Laita kaikki tarvittavat ainekset pannuun ja anna hautua muutama minuutti.
Kun kalafileet ovat paistuneet noin 10-15 minuuttia, kaada niiden päälle teriyaki-kastike ja paista vielä toiset 10-15 minuuttia. Kaloja kannattaa pariin kertaan valella kastikkeella paistumisen aikana.
Koristele valmiit kalat seesaminsiemenillä ja nauti riisin kera.
Tagit: lohi teriykakikastike kastikkeet teriyakilohi