Liha-kasvispata

Joskus jo vuosia sitten yksi työtöverini tarjosi illanistujaisissa lihapataa, jonka nimesimme (ellei jo ollut nimetty) Merzin padaksi. Tuota pataa on useita kertoja tullut tehtyä,vaikka en olekaan koskaan ollut täysin varma muistanko oikein, mitä kaikkea siihen on alunperin kuulunut.  

Vuosien saatossa siihen on pikkuhiljaa ilmestynyt lisää erilaisia ainesosia. Tällä hetkellä se joka tapauksessa lienee siinä muodossa, etten sitä enää mihinkään taida muuttaa, vaan nautin sen täydellisen herkullisesta mausta täysin siemauksin.

Jokainen voi ihan omien mieltymystensä mukaan lisäillä tai jättää pois jotakin, mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että muutama juttu on mukana pidettävä. Eli pois en jättäisi homejuustoa, hillosipuleita, kapriksia enkä ruusukaalia. Myös liha voi olla joko nautaa tai porsasta tai molempia yhdessä – kanakin käy oikein hyvin. Kanaa käytettäessä on tietenkin lihaliemi vaihdettava joko kasvis-tai kanaliemeksi tai kanafondiksi.

Sopii tarjottavaksi niin perunan, pastan kuin riisinkin kera.

ANNOS: 6 henkeä
VALMISTUSAIKA: 1½-2 tuntia

AINEKSET:

  • 500 gr naudan palapaistia
  • 5 valkosipulin kynttä
  • n. 20 hillosipulia
  • tummia oliiveja maun mukaan
  • 10-12 ruusukaalia
  • 150 gr Gorgonzola homejuustoa
  • 1-2 keväsipulin varsi
  • 3 laakerinlehteä
  • 1 punainen paprika
  • 4 tl kapriksia
  • 3 dl kermaa
  • 1-2 Fond du Chef -lihaliemikuutio tai 1-2 tavallista lihaliemikuutiota
  • suolaa, mustapippuria

Lämmitä uuni 220°C:een

Pilko liha sopiviksi annospaloiksi.

Puolita ruusukaalit.

Pilko paprika pieniksi paloiksi. Samoin pilko valkosipuli pieniksi paloiksi.

Kiehauta lihaliemi tai Fond du Chef fondi pienessä tilkassa vettä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERALaita kaikki ainekset pataan (juusto pieninä paloina, sipuli hienoksi leikattuna), lisää lihaliemi kerman joukkoon ja kaada sekin pataan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paista 220°C asteisessa uunissa puoli tuntia ja pudota sen jälkeen lämpö 150°C:een ja laita kansi padan päälle Jos et omista kannellista pataa niin peitä foliolla. Anna muhia uunissa vielä ainakin tunti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tagit: gorgonzola juusto hillosipuli kasvispata kermainen lihapata lihakasvispata lihapata naudanliha porsaanliha ruusukaali

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s