
Englanninkielisestä Wikipediasta noukittua tietoa: sipulikeitot ovat olleet suosittuja jo muinaisen Rooman ajoista lähtien. Kautta historian sipulikeitot ovat olleet köyhien ihmisten ruokaa, koska sipuleita oli helppo kasvattaa ja niitä tuli paljon.
Nykyinen versio sipulikeitosta on alunperin Ranskasta, 1800-luvulta ja se on tehty lihaliemestä ja karamellisoiduista sipuleista. Viimeistely tehdään uunissa tai grillissä, jolloin keiton päälle laitetaan paahdettua leipää ja juustoa.
Sipulikeittojen reseptit vaihtelevat suuresti: vaikka liemi yleensä onkin lihalientä, myös silkkaa vettä voidaan käyttää. Maitoa voidaan lisätä ja keiton voi paksuntaa kananmunalla tai jauhoilla. Loppusilauksen eli gratinoinnin voi tehdä tai olla tekemättä.
Resepteissä tähdennetään erityisesti sitä, että sipulit tulee kypsentää hitaasti, jotta ne karamellisoituvat hyvin ja lopuksi keittoon lisätään joko valkoviiniä, sherryä tai brandya.
Oma sipulikeittoni on suurustettu venhäjauhoilla ja joukkoon on lorautettu desin verran hyvää, kuivaa valkoviintä. Leivät on paahdettu ja hierottu valkosipulilla ennen gratinointia ja koko komeuden päälle on pistetty reippaasti Gruyere-juustoa.
ANNOS : 2 hengelle
VALMISTUSAIKA: reilu tunti
AINEKSET:
- 400 gr keltasipulia (= kolme isoa tai viisi pientä)
- ½ dl oliiviöljyä
- 50 gr voita
- 3 rkl vehnäjauhoja
- 7 dl liha- tai kasvislientä
- 4 valkosipulin kynttä
- 1 tl sokeria
- 1 dl valkoviiniä
- 1 laakerinlehti
- 1 rkl hienoksi leikattua timjamia
- ½ tl suolaa
- ¼ tl cayennepippuria
- 2 rkl sitruunamehua
- patonkia tai muuta sopivaa vaaleaa leipää
- 6 rkl raastettua gruyere-juustoa
- 2 isoa valkosipulin kynttä leipiä varten
Lämmitä uuni 225°C:een
Keitä liha- tai kasvisliemi valmiiksi. Seitsemään desiin vettä 1-1½ liha- tai kasvisliemikuutioita
Kuori ja viipaloi sipulit.
Kuumenna padassa öljy ja voi ja lisää sipulit sekä sokeri
Kuullota keskilämmöllä noin 20 minuuttia ja lisää valkosipuli. Kuullota vielä viitisen minuuttia.
Lisää vehnäjauho ja sekoita se hyvin sipuleiden joukkoon, älä kuitenkaan anna jauhojen ruskistua vaan lisää mahdollisimman nopeasti nesteet joukkoon.
Lisää lihaliemi, viini, laakerinlehti, cayennepippuri, sitruunamehu ja hienoksi leikattu timjami.
Anna kiehua, kunnes sipulit ovat täysin pehmenneet.
Leikkaa patonki ja muu valitsemasi leipä noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Jos olet tekemässä isompaa annosta kuin tämä, patonkiviipaleita tarvitaan reilut kaksikymmentä kappaletta tai vastaavassa suhteessa muuta leikattua leipää. Noin iso määrä viipaleita kannattaa paahtaa uunissa, jolloin viipaleet sivellään ensin oliiviöljyllä ja sen jälkeen hierotaan puoliksi leikatuilla valkosipulin kynsillä. Grillataan uunissa, kunnes pinta hieman ruskehtaa.
Pienempi määrä (kuten meidän tapauksessa) menee mainiosti leivänpaahtimessa. Öljy ja valkosipuli lisätään vasta paahtamisen jälkeen. Eli sivele paahdettuja leipäviipaleita halkaistulla valkosipulin kynnellä ja oliiviöljyyn kastetulla pullasudilla.
Laita keitto uuninkestäviin annosastioihin. Laita leivät keiton pinnalle ja lisää vielä kuhunkin annokseen noin kolme ruokalusikallista raastettua juustoa.
Paista 225-asteisessa uunissa, kunnes juusto on sulanut keiton ja leivän pinnalle.
Tagit: kasvisruoka kasvisruuat ranskalainen sipulikeitto sipuli