Peruna-munakoisopaistos

On siitä varmasti pitkälti toistakymmentä vuotta, kun kirjastossa keittokirjoja selatessani sattui käsiini italialaisia ruokia käsittelevä teos. Tämä paistos on tuosta kirjasta poimittu ja moneen, moneen kertaan valmistettu, mutta en valitettavasti vain enää muista kyseisen kirjan nimeä enkä tekijää. Valitan, etten alkuperäistä reseptiä pysty tänne laittamaan, mutta koska tämä vaan on niin herkullista, niin laitan oman versioni siitä kokeiltavaksi.

Alkuperäisessä versiossa munakoisot olivat ehdottoman tärkeä osa kokonaisuutta, mutta olemme tätä tehneet myös ilman niitä… kaikki kun meidän perheessä eivät munakoisosta pidä. Omasta mielestäni munakoiso on herkullista, mutta se pitää ehdottomasti muistaa “itkettää” – tämä toimenpide poistaa siitä kaiken mahdollisen kitkeryyden.

Koska kaikki ainekset täytyy levittää pellille niin, etteivät ne juurikaan ole toinen toistensa päällä, kovin suuria annoksia ei pysty kerralla tekemään. Kiertoilmauuni on yksi vaihtoehto, mutta ainakin omassa uunissani paistoaika pitenee ja peltien paikka on syytä puolessa välissä paistumista vaihtaa. Alempi kerros ei kypsy ihan samalla tavalla eikä myöskään ruskistu pinnalta yhtä kauniisti.

ANNOS: 2-3 henkeä
VALMISTUSAIKA: valmistelu n. 15-20 minuuttia, uunissa noin 20 minuuttia

AINEKSET:

  • 6 perunaa
  • 10 viipaletta munakoisoa
  • 10 valkosipulin kynttä
  • 2-3 tomaattia siivuina
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • basilikaa
  • oreganoa
  • tummia oliiveja

Laita uuni kuumenemaan 220°C:een

Viipaloi munakoiso noin yhden senttimetrin paksuiksi viipaleiksi. Asettele talouspaperin päälle ja laita pinnalle runsaasti suolaa, jotta viipaleet alkavat itkeä tehokkaasti. Anna itkeä noin 15 minuuttia.

Pese perunat huolellisesti ja viipaloi ohuiksi viipaleiksi kuorineen. Asettele uunipellille leivinpaperin päälle.

Huuhdo munakoisoviipaleet, kuivaa ja asettele perunoiden seuraksi.

Viipaloi tomaatit ja asettele sopiviin väleihin perunoiden ja munakoisojen lomaan.

Kuori ja pilko valkosipulit. Asettele tasaisin välein pellille.

Puolita oliivit ja laita nekin pellille.

Valuta koko komeuden päälle oliiviöljyä tasaisena ohuena norona. Vältä laittamasta sitä niin paljon, että paistos ui öljyssä.

Ripottele pinnalle basilikaa,  oreganoa ja suolaa.

Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia tai kunnes perunat ja munakoisot ovat täysin kypsiä ja pehmeitä.

Tarjoile lihan, kalan tai kanan kera.

Tagit: italialainenperunapaistos kasvispaistos kasvisruoka kasvisruuat munakoiso perunamunakoisopaistos italialainenkeittiö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s