Lammaskorma

Lammaskorma on perinteinen intialainen, mausteinen ruokalaji, joka onnistuu mainiosti  myös haudutuspadassa. Valmistelut ovat suhteellisen yksinkertaiset ja sen jälkeen annetaan lihan ihan rauhassa muhia padassa useita tunteja. Ainakin omasta mielestäni erittäin herkullista ruokaa, joka ehdottomasti on parhaimmillaan juuri esimerkiksi tehtynä lavasta, joka on lampaan maukkaimpia osia.

Korianteri on mauste, jonka makua melko monet vierastavat ja meilläkin on toisinaan tehty tämä ruoka ilman sitä juuri siitä syystä, että ruokaseurueessa on ollut henkilö, joka ei sen mausta pidä. Joten on täysin mahdollista tehdä tämä ilman korianteria ja, toisaalta, mausteiden kirjo on melko vapaasti valittavissa – muitakin yhdistelmiä voi vapaasti kokeilla.

Ruuan voi  toki tehdä myös tavallisessa uunipadassa, haudutuslämpötila tuolloin n. 180 astetta ja mielellään kannen alla vähintään kaksi tuntia.

ANNOS: 4 hengelle
VALMISTUSAIKA: esivalmistelut ½ tuntia, haudutuspata 4-6 tuntia

AINEKSET:

  • 1 luullinen lampaanlapa, paino noin 1 kg
  • 2 keltasipulia
  • 4 isoa valkosipulin kynttä tai 8 pientä
  • 2 rkl hienoksi pilkottua tuoretta inkivääriä
  • 1 tl rouhittua korianteria
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • ½-1 tl chilijauhetta
  • 8 luumutomaattia
  • vähän öljyä lihan esipaistamiseen
  • 1½ dl kermaa
  • 2 dl vettä + kasvisliemikuutio
  • 1 rkl tuoretta korianteria
  • suolaa, pippuria

Leikkaa lampaan lavasta sopivan kokoisia isohkoja kimpaleita sen verran kuin luun ympäriltä saat irroteltua. Paista lihapalat nopeasti pannulla molemmin puolin, luun voit laittaa padan pohjalle paistamattomana.

Laita paistetut lihat pataan. Pilko sipulit, inkivääri ja valkosipulit ja lisää pataan.

Puolita luumutomaatit ja lisää pataan.

Kiehauta liha- tai kasvisliemikuutio parissa desilitrassa vettä. Lisää mausteet (chili, korianteri, kaneli, kardemumma, suola ja musta- tai valkopippuri) ja kerma lihaliemeen ja kaada seos pataan.

Silppua tuore korianteri viimeiseksi pataan.

Annan hautua joko korkeimmalla teholla 4 tuntia tai mediumteholla 6 tuntia.

Sopii tarjottavaksi niin riisin, perunan kuin pastankin kera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tagit: haudutuspata intialainen korma lammas lammaskorma lampaanlap lampaanliha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s