
Tässä taas yhdenlainen versio lähes rajattomasta määrästä erilaisia uunikasvispaistoksia ja kieltämättä oli kyllä herkkua – smetana, hunaja ja vuohenjuusto tuovat ruokaan aivan oman arominsa ja lisäksi, kananmunien kera, ateria on varsin täyttävä. Jonkin verran aikaa menee kasvisten kuorimiseen ja pilkkomiseen, mutta on tämä sen väärti.
Ja kuten sanottu, tämä on vain yksi versio. Vastaavanlaisen padan voi mainiosti tehdä ihan mistä tahansa kasviksista ja juuri sellaisista, joista itse eniten pitää. Savupekonikuutiotkin voi jättää pois, jos ei lihaa halua syödä ja toisaalta, jos ei pekonista pidä, sekaan voi laittaa vaikka jauhelihaa, kanaa tai kalaa.
VALMISTUSAIKA: valmistelut noin puoli tuntia, kypsyminen kaikkiaan reilu tuntiAINEKSET:
- ⅓ isosta bataatista tai 1 pieni bataatti
- 6-8 ruusukaalia
- 1 isohko nauris
- 3 porkkanaa
- ½ pienestä kesäkurpitsasta
- ½ punainen paprika
- 1-2 chilipalkoa
- n. 5 cm pätkä purjosipulia
- 100 gr savupekonikuutioita
- 100 gr tuoreita tai kuivattuja tatteja
- 1 pieni punasipuli
- 120 gr smetanaa
- 3-4 rkl levitettävää vuohenjuustoa
- 1 rkl hunajaa
- 80 gr voita
- 2 tl hienoksi rouhittua merisuolaa
- oliiviöljyä
- kasvisöljyä
- 3 kananmunaa
- mustapippuria
- paprikajauhetta
- suolaa
Lämmitä uuni 200-asteiseksi.
Kuori porkkanat, nauris, bataatti, paprika sekä punasipuli.
Pilko kaikki kasvikset sopivan kokoisiksi kuutioiksi ja paloiksi, oman maun mukaan. Puolita ruusukaalit.
Putsaa chileistä siemenet ja pilko chilit pieniksi paloiksi.
Hienonna sipuli.
Esipaista pilkotut sienet punasipulin ja pekonikuutioiden kanssa pannulla ennen uunivuokaan laittoa. Jos käytät kuivattuja tatteja, laita ajoissa likoamaan ja purista hyvin vesi pois ennen paistamista. Mausta kevyesti paprikajauheella ja mustapippurilla.
Sulata voi ja sekoita siihen hunaja, hienoksi rouhittu merisuola ja vähän mustapippuria.
Sekoita keskenään pilkotut porkkanat, nauris, bataatti, paprika, chili, ruusukaali ja purjo. Pyörittele sekaan voi hunajaseos ja levitä seos tasaisesti voideltuun uunivuokaan tai pellille. Kaada ohuena norona kasvisten päälle vähän oliiviöljyä ja anna paistua uunin keskitasolla 30 minuuttia.
Lisää kesäkurpitsa, paistetut sienet/pekoni/sipuli, smetana ja vuohenjuusto. Sekoita hyvin jo paistoastiassa olevien kasvisten kanssa. Anna paistua 20 minuuttia.
Riko pinnalle varovasti kananmunat niin, että keltuaiset pysyvät ehjinä, ripottele munien päälle suolaa ja anna paistua vielä 10-15 minuuttia tai kunnes munat ovat kypsyneet oman makusi mukaisesti.
Tagit: kasvikset kasvispaistos kasvispekonipaistos kasvisruoka kasvisruuat uunikasvispaistos