Viisi raikasta salaattia

Kuten en edelliseen useamman salaatin blogikirjoitukseen laittanut,  niin en tähänkään laita mitään määriä minkään ainesosan suhteen. Kukin tekee omien tarpeidensa mukaan ja sekaan  voi vallan mainiosti heittää kaikkea muutakin, mitä mieleen sattuu juolahtamaan tai mitä kaapeista löytyy.

Maustekastikkeetkin voi jokainen sekoittaa ihan sellaisista aineksista,  mistä itse pitää. Minä suosin melko yksinkertaisia ja mietoja kastikkeita, jotta itse kasviksetkin siellä seassa vielä maistuvat.

Itseasiassa tämä ei ole uunituore postaus. Vanha jotenkin tässä sivuston muutoksissa päätti mennä täysin sekaisin, enkä löytänyt syytä mistä johtuu. Siispä tein kokonaan uuden – ja toimivan.

Salaatti 1. (Otsikkokuvassa)

  • Parsakaali
  • Viinirypäleet
  • Paprika
  • Kesäkurpitsa
  • Varhaiskaali
  • Suola, sokeri, sitruunapippuri
  • Vaalea balsamicokastike
  • Kasvisöljy

Pilko kaikki ainekset haluamasi kokoisiksi, viinirypäleet puoliksi. Mausta suolalla, sokerilla ja sitruunapippurilla. Lisää loraus öljyä ja vaaleaa balsamicokastiketta. Sekoita.

Salaatti 2.

carambolasalaatti

  • Salaattia
  • Kurkkua
  • Keltaisia kirsikkatomaatteja
  • Punaisia viinirypäleitä
  • Carambolaa
  • Suolaa, sokeria
  • Kasviöljyö

Pilko kaikki kasvikset haluamasi kokoisiksi. Mausta suolalla ja sokerilla. Lisää hieman öljyä. Sekoita.

Salaatti 3.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Isosuolaheinää
  • Kevätsipulin varsia
  • Hunajamelonia
  • Sellerinvartta
  • Granaattiomenan siemeniä
  • Suolaa, sokeria
  • Kasviöljyä
  • Vaaleaa balsamicokastiketta

Irottele sopiva määrä siemeniä granaattiomenasta.

Leikkaa, mausta ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Aivan kuten edellisissäkin salaateissa.

Salaatti 4.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Avocado
  • Kevätsipulin varsia
  • Jäävuorisalaattia
  • Granaattiomenan siemeniä
  • Seesamin siemeniä
  • Suolaa, sokeria, sitruunapippuria
  • Kasvisöljyä
  • Vaaleaa balsamicokastiketta

Valmista kuten edellisetkin salaatit.

Salaatti 5.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • Viinirypäleitä
  • Luumutomaatteja
  • Ananasta
  • Kurkkua
  • Porkkanaraastetta
  • Raastettua parsakaalin vartta
  • Suolaa, sokeria, sitruunapippuria
  • Kasvisöljyä
  • Tuoretta parsaa
  • Sitruunamehua

Raasta porkkana ja parsankaalin varsi, mausta sitruunamehulla ja sokerilla.

Pilko muut ainekset ja mausta sokerilla, suolalla ja sitruunapippurilla. Asettele tarjoiluastiaan ja kaada päälle loraus öljyä. Koristele silputulla, tuoreella persiljalla.

Tagit: kasvissalaatti raikas salaatti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s