
Kesä ja grillaaminen kuuluvat ehdottomasti yhteen… ja niin kuuluvat myös ampiaiset. Varsinkin pitkään jatkunut hellesää tekee ampiaisista ärhäköitä ja kukkien kuihtuminen kuumuuteen saa ne nälkäisiksi ja vieläkin ärhäkämmiksi. Grilliherkkujen tuoksu houkuttelee ampiaisia ulkona ruokailevien kiusaksi ja kauhuksi ja pahimmillaan niitä saattaa olla kymmeniä lautasella ja juomalasin reunalla pörräämässä. Grillattu liha tuntuu maittavan hyvin aivan kuten meille ihmisillekin.
Eipä tätäkään ateriaa ampiaisilta rauhassa saatu syödä. Ukko-kulta kyllä istuu tyynen rauhallisesti haarukoimassa ruokaa suuhunsa, vaikka ampiainen lentelisi ihan nenän edessä. Meikäläisen kädet sen sijaan aloittavat turhan ja hieman vaaraallisenkin huitomisen tuota pikaa ja saattaapa käydä niin, että meikäläinen pahimmassa tapauksessa siirtyy sisälle syömään.
Grillikylkien kanssa syötiin perunakasvispaistosta ja sen ohje löytyy täältä.
Perunakasvispaistos tehtiin sisällä paistinpannulla ja kannettiin puutarhapöydälle sen valmistuttua, grillin päällä kypsyi vain porsaan luullinen kylkipala. Liha oli ostettu maustamattomana, joten se laitettiin marinadiin jo edellisenä päivänä. Kukin voi toki itse päättää haluaako marinoida vai ostaa valmiiksi maustetun lihakimpaleen.
Oma grillikylkemme oli ehkä melko niukasti paistettu monen muun makuun eli suosittelen tekemään omien mieltymysten mukaan. Me pidimme lihasta juuri tällaisena.
ANNOS: 2 henkeä
VALMISTUSAIKA: marinointi 1 vuorokausi, paistoaika noin 40 minuuttia
AINEKSET:
- 400-500 gr luullista porsaankylkeä (kylkiluurivi eli ribs)
Marinadi:
- ½ dl oliiviöljyä
- 2-3 valkosipulin kynttä
- 1 tl suolaa
- ½ tl rouhittua mustapippuria
- kourallinen tuoretta, silputtua persiljaa
- 2 tl tuoretta, silputtua rosmariinia
- 1 tl tuoretta, silputtua timjamia
- 3 rkl sitruunamehua
Purista valkosipulin kynnet oliiviöljyyn, lisää joukkoon kaikki mausteet ja sekoita hyvin.
Liha:
Laita porsaankylki sopivan kokoiseen astiaan ja levitä marinadi tasaisesti molemmin puolin. Vielä tehokkaampi tapa marinoida on laittaa kylki muovipussiin, kaataa marinadi sekaan, sulkea pussi tiiviisti ja pyöritellä mausteseosta pussin sisällä tasaisesti koko lihan ympärille. Anna maustua seuraavaan päivään.
Laita kylkirivi folion päälle tai alumiiniseen paistovuokaan grilliritilän päälle ja paista molemmin puolin tasaisella, melko kuumalla tulella tai hiilloksella yhteensä vähintään 40 minuuttia tai kunnes lihan pinta on kauniin ruskea ja rapsakka.
Tagit: grillattu porsaankylki kasvipaistos grillaus kesäruoka