Halstrattua pannusiikaa ja litistettyjä uuniperunoita

Elokuun illat alkavat vähitellen pimetä, mutta ovat edelleen olleet lämpimiä – itse asiassa helteisten päivien jälkeen mitä ihanimpia – ja ruuan laitto onnistuu edelleen ulkona. Koskaan ei kuitenkaan tiedä, missä vaiheessa syksyiset säät hiipivät paikalle ja milloin päättyy herkullisten kesäruokien laittaminen.

Lähikaupassa oli pannusiikaa tarjouksessa, joten ilman muuta nappasin niitä mukaan muutaman kappaleen ja laitoin pakastimeen odottamaan sopivaa käyttöhetkeä odottamaan. Vielä en ostaessa laittotapaa tiennyt, mutta koska päivät ovat edelleen olleet aurinkoisia ja lämpimiä, niin oli itsestään selvää, että tulille laitetaan, tavalla tai toisella. Halstratut siiat kypsyivät sopivan nopeasti, vaikka melkoisen paksuja olivatkin. 

Siikojen seuraksi laitettiin litistettyjä uuniperunoita, tillillä ja valkosipulilla maustettu kermaviilikastike sekä yksinkertainen versio pavuista: keitetty suolavedessä ja pyöritelty sulassa voissa kuuman kattilan pohjalla.

Uuniperunoiden valmistusohje löytyy täältä.

Siikojen annos merkitty 2-4 hengelle: jos syöjät syövät niin kuin minä, niin yksi kala hyvin riittää. Mutta nälkäisempään aterioitsijaan saattaa hyvin upota kaksikin kalaa.

ANNOS: 2-4 henkeä
VALMISTUSAIKA: 20-30 minuuttia

AINEKSET:

  • 4 kokonaista pannusiikaa (n. 550 gr) valmiiksi perattuna
  • suolaa
  • mustapippuria
  • voitasitruunamehua
  • tuoretta tilliä
  • voita

Laita kalat maustumaan vähintään tuntia ennen halstraamista.

Hiero noin puoli teelusikallista suolaa kalan sisäpintaan, rouhi joukkoon vähän mustapippuria ja purista sitruunasta sopivaksi katsomasi määrä mehua perään. Viimeistele noin 1-2 teelusikallisella tilliä / kala  ja jätä maustumaan jääkaappiin.

Lisää ennen paistamista reilu nokare voita kalojen sisälle ja sulata noin 1/2 dl voita kalojen voiteluun.

Sytytä sopiva matala tuli, laita kalat halsteriin ja paista käännellen molemmin puolin, kunnes kalat ovat kypsät ja pinnastaan kauniisti kullanruskeita. Voitele muutamaan kertaan paistamisen aikana.

Tagit: halstrattu siika pannusiika halstraus grillaus kesäruoka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s