
Ossobuco on italialainen ruokalaji, joka on lähtöisin Milanosta. Sana ossobuco tarkoittaa onttoa luuta eli putkimaista luuta, joka löytyy kaikkien potkapalojen keskeltä. Ruokalaji valmistetaan yleisimmin naudan/vasikan potkasta, mutta siihen voidaan käyttää vaihtoehtoisesti myös esimerkiksi porsaan tai poronlihaa.
Padan voi melko vapaasti maustella oman makunsa mukaan. Perinteisesti siihen kuitenkin laitetaan ainakin tomaattikastike, valkosipuli, tavallista sipulia ja yrttejä. Valmistaa voi uunipadassa tai haudutuspadassa ja nopeahko – joskaan ei niin murea – osso buco valmistuu jopa paistinpannulla haudutellen. Paistinpannulla ei tosin kovin isolle porukalle ateriaa tehdä, mutta esimerkiksi kahdelle syöjälle riittävä satsi onnistuu ihan mainiosti.
ANNOS: 3 hengelle
VALMISTUSAIKA: reilut kaksi tuntia
AINEKSET:
- 3 isoa ja paksuhkoa siivua naudan potkaa
- vehnäjauhoja (leivittämiseen)
- oliiviöljyä (lihojen esipaistamiseen)
- 300 gr paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa
- 2 pientä keltasipulia
- 3 porkkanaa
- 1 sellerinvarsi
- 5 valkosipulin kynttä
- ½ dl valkoviiniä
- suolaa, mustapippuria
- 1 rkl tuoretta oreganoa silputtuna
- 2 tl tuoretta timjamia silputtunua
- kourallinen tuoretta silputtua persiljaa
- 2-3 tl tuoretta basilikaa silputtuna
- 2 rkl sitruunamehua
- 1 lihaliemikuutio
Lämmitä uuni 175°C :een.
Suolaa ja pippuroi lihat noin puoli tuntia ennen paistamista, anna vetäytyä huoneen lämmössä.
Leivitä lihat vehnäjauhossa ja paista nopeasti molemmin puolin pienessä määrässä öljyä. Laita pataan.
Kuori ja silppua sipuli. Kuullota lihojen paistoliemessä. Lisää pataan.
Kuori ja pilko porkkanat. Pilko sellerinvarsi. Lisää pataan.
Valkosipulin kynnet voi joko pilkkoa tai puristaa muiden aineiden joukkoon.
Lisää pataan paseerattu/murskattu tomaatti, viini ja lihaliemikuutio.
Lisää kaikki yrtit hienonnettuina.
Kiehauta lihaliemikuutio noin desilitrassa vettä ja lisää neste pataan.
Lisää sitruunamehu ja tarkista maku. Suolaa ja pippuria voi tarvittaessa lisätä.
Laita uunin keskitasolle kannen alle hautumaan kahdeksi tunniksi. Tarjoile riisin kanssa.
Tagit: osso buco bucco naudan potka italialainen keittiö