Fenkolia kolmen juuston kermakastikkeessa

Fenkolia kolmen juuston kermakastikkeessa

Kaikki alkoi kukkakaalista. Oli tarkoitus laittaa jonkin sortin pihvi gratinoidun kukkakaalin kera. Tarjouksesta löytyi sopivat ja varsin edulliset lehtipihvit, mutta kuinka ollakaan en löytänyt haluamaani vihannesta. Kiertelin ja kaartelin pitkin vihannesosastoa enkä meinannut silmiäni uskoa… että voi olla kauppa, jossa ei ole kukkakaalia! Vähän harmittelin, kun koko herkullinen ateriasuunnitelma uhkasi kariutua. Sitten huomasin fenkolit ja ajattelin, että kyllä fenkoli saman asian ajaa – varsinkin kun satun pitämään fenkolin mausta. Jatka lukemista

Fenkolia ja vuohenjuustoa

Fenkolia ja vuohenjuustoa

Fenkolin voimakas aromaattinen maku ei välttämättä kaikkia miellytä. Varsinkin aniksen makua karsastavat karttelevat varmasti fenkoliakin. Meillä siitä pidetään ja sitä on käytetty useammallakin eri tavalla, muun muassa osana kana- tai lihapatoja, kermaisena uunipaistoksena tai otsikkokuvan kaltaisena lisukkeena. jatka lukemista

Broilerinfileitä, fenkolia ja kesäkurpitsaa

Broilerinfileitä, fenkolia ja kesäkurpitsaa

Kun talon isännän lähettää kauppaan ihan omine nokkinensa ja kun ei olla kauppalistaa laadittaessa saatu mieleemme mitään erityistoivetta tulevien päivien ruuista vaan sovittu, että ottaa vaan mitä nyt sattuu olemaan tarjolla tai tarjouksessa, niin ostoskori on sisältänyt siskonmakkaroiden, lenkkimakkaran  ja jauhelihan lisäksi ihan takuuvarmasti kanan rintapaloja tai kanafileitä. jatka lukemista

Uunilohta ja -perunaa sekä fenkolia kerma- kapriskastikkeessa

Uunilohta ja -perunaa sekä fenkolia kerma- kapriskastikkeessa

Joku saattaa vierastaa fenkolin hieman anista muistuttavaa makua, mutta suosittelen rohkeasti ainakin kerran kokeilemaan. Minun ja mieheni ruokapöydässä se on mitä suurinta herkkua ja nimenomaan kermakastikkeessa kapristen kera. Varsin nopeatekoinen ja sopii mielestäni erityisen hyvin nimenomaan kalaruokien kaveriksi. jatka lukemista