Lihaperunasoselaatikko

Lihaperunasoselaatikko

Olipa kerran kauan, kauan sitten eines nimeltään Saarioisen lihaperunasoselaatikko. Se ilmestyi varsin usein meidän perheen ruokapöytään, koska se oli lasten mielestä ihan parasta ruokaa ja omasta mielestänikin varsin maukasta. Lisäksi  kiireisenä, työssäkäyvänä perheenäitinä sen valmistaminen oli niin tavattoman helppoa.

Sitten koitti aika, että lapset pesästä lennähtivät ja kyseinen eines unohtui tyystin itsetehtyjen aterioiden myötä. Ruokana se löysi tiensä takaisin, kun aloitin ruokablogia pitämään, mutta ei eineksenä, sillä eihän blogia ruuan valmistamisesta voi pitää, jos tarjolle laittaa ruokia, joita ei itse viitsi edes tehdä.

Eikä ruokapäivitystä perunasoselaatikosta olisi blogissakaan koskaan tullut näkyviin, ellei tyttäreni olisi kertonut tekevänsä tuon laatikon ihan itse ja sanonut sen olevan parempaa kuin Saarioisten. Vähän vaikea oli uskoa! Tytär toisti sanomansa ja käski ihmeessä kokeilemaan. Ja minä kokeilin. Jatka lukemista

Kaalilaatikko

Kaalilaatikko

Suomi oli hyvinkin pitkälti pelkästään maatalousyhteiskunta aina 1950-luvulle asti. Maatalousyhteiskunnissa ruuan riittävyys riippui sadon onnistumisesta, joten oli aivan selvää, että oli hyviä vuosia ja huonoja vuosia. Sotien jälkimainingit kestivät pitkään ja niukkuudessa elettiin useita vuosia vielä sotien jälkeenkin. jatka lukemista

Janssonin kiusaus

Janssonin kiusaus

Janssonin kiusaus on ruotsalainen perinneruokalaji, joka Wikipedian mukaan pitkään tunnettiin vain yöruokana. Yöruoka taas tarkoittanee ruokaa, jota syödään myöhään yöllä, kun oikein rupeaa tekemään mieli hiukopalaa. Esimerkiksi kun juhlat venyvät pidemmälle iltaan tai yöhön, alkaa vieraiden tehdä mieli jotakin suolaista ja tähän tarkoitukseen on Janssonin kiusausta tarjoiltu paljon ja tarjoillaan edelleen. jatka lukemista