
Savusiika on superhyvää kalaa, mutta vaikka siitä kuinka pitää, niin kahteen pekkaan ei kyllä yhtä kokonaista kalaa saa yhdellä aterialla syötyä. Eikä edes kolmeen pekkaan…
Savukala on erinomaista leivän päällykettä ja siitä saa myös maukkaita salaatteja. Yksi oivallinen tapa tehdä selvää tähteistä on valmistaa savusiikalaatikkoa (tai savulohilaatikkoa, jos on sattunut savulohta edellispäivänä nauttimaan – sama valmistusohje molemmille). Helppoa ja nopeaa valmistella, mutta todellista herkkua. Suosittelen kokeilemaan!
Jos et satu omistamaan myllyä, jolla perunat saa helposti leikattua ohuiksi suikaleiksi ja jos suikalointi tuntuu turhan työläältä, niin ohuet perunan siivutkin käyvät sen sijaan… maku ei siitä muutu.
ANNOS: 4 hengelle
VALMISTUSAIKA: valmistelut 20 minuuttia, uunissa reilu tunti
AINEKSET:
- n. 3-4 dl kulhollinen pieniksi paloiksi pilkottua savusiikaa
- 6-8 perunaa
- 1 isohko keltasipuli
- 3 dl kermaa
- 1½-2 rkl armomisuolaa
- mustapippuria
Lämmitä uuni 220°C:een
Perkaa siika huolellisesti ruodoista ja käytä noin 3-4 desilitran verran (tai oman makusi mukaan) mukavan kokoisiksi pilkottuja paloja laatikon teossa.
Kuori perunat ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi tai siivuiksi.
Kuori ja pilko sipuli mahdollisimman hienoksi.
Voitele uunivuoka tai -pata. Lado ensimmäiseksi kerros perunoita ja niiden päälle puolet siikapaloista. Ripottele pinnalle kevyesti mustapippuria.
Lisää seuraavaksi puolet hienonnetusta sipulista ja niiden päälle taas kerros perunoita, loput kalasta, hieman mustapippuria ja loput sipulista.
Pääimmäiseksi kerros perunoita.
Sekoita erillisessä astiassa kermaan 1½ -2 ruokalusikallista aromisuolaa (omasta mielestäni Meiran aromisuola parasta) ja kaada kerma vuokaan. Jätä kuohumisvaraa muutama sentti astian yläreunasta. Pälimmäisten perunoiden ei tarvitse peittyä kermaan, ne kyllä kypsyvät kerman kuohuessa ylöspäin ja lopputuloksena syntyy näin kauniin ruskeaksi paistunut pinta.
Valmistuminen kestää noin tunnin. Maistele tai kokeile välillä: kun peruna on täysin pehmennyt, on myös laatikko kypsää. Nauti!
Tagit: peruna ja siika savusiika savusiikalaatikko siikalaatikko