
Ei sitä kahden kokeilemisen jälkeen kannata luovuttaa, kun kolmas kerta toden sanoo: olen kaksi vastaavanlaista piirakkaa yrittänyt aikaisemmin tehdä ja molemmat menivät vähän piloille – olivat toki juuri ja juuri syötävissä, mutta eivät sellaisia kuin olisi pitänyt.
Ensimmäisen päälle laitoin aronian marjoja kermaviilikastikkeessa. Paistumisen aikana koko kermaviilikomeus marjoineen painui vuoan pohjaan. Näytti kyllä hiukan hölmöltä ja sai koko piirakan jäämään liian vetiseksi.
Ajattelin, että viili oli se, joka oli ongelman syynä ja laitoin seuraavaan piirakkaan vain aronian marjoja ja vadelmia, mutta lopputulos oli sama: marjat pojalla ja taikina päällä. Piirakasta tuli violetti ja jotenkin kumimanen, mutta isäntä kyllä söi sen ihan mielikseen. Oli kuulemma vallan hyvää.
Sitten jäin miettimään, miten ne marjat saisi pysymään siinä päällä ja kolmannella kerralla onnistuin tekemään tämän raparperipiirakan, joka on täydellinen: kuohkea, pehmeä, maukas ja raparperit pysyivät siellä missä pitääkin. Erona aikaisempiin on se, että laitoin taikinaan hieman enemmän vehnäjauhoja sekä ruokalusikallisen psylliumia sekä se, että annoin taikinan paistua hetken ennen päällysteen lisäämistä. Saattaa olla, että kermaviiliä tai muuta vastaavaa marjojen seassa käytettäessä esipaistamisaika saisi olla vielä esimerkiksi viisi minuuttia pidempi. Sitä kokeillaan vielä.
Alla olevan ohjeen mukaan pitäisi onnistua. Tämä on siitä helppo taikina tehdä, että kaiken voi laittaa astiaan ja sekoittaa kerralla, mitään erikseen vaahdottamisia tms. ei tarvita.
Jos teet tämän piirakan tavallisista vehnäjauhoista, niin jauhoja tulee noin 1 dl vähemmän eikä psylliumia tai esipaistamista tarvita.
Murotaikina
- 200 gr voita
- 1½ dl sokeria
- 4 dl gluteenitonta vehnäjauhoa
- 1 rkl psylliumjauhetta
- 3 kananmunaa
- 2tl vaniljasokeria
- 2tl leivinjauhetta
- pinnalle kanelia ja sokeria
- Päälle noin 3dl pilkottua raparperia ja 1rkl sokeria
Jos teet pohjan tavallisilla vehnäjauhoilla ohje on muuten sama, mutta jauhoja tarvitaan 3½ dl eikä psylliumia laiteta.
Laita kaikkein ensimmäiseksi uuni kuumumaan 180°:een.
Pilko noin 3dl raparperia ja sekoita niihin 1 ruokalusikallinen sokeria
Voitele ja korppujauhota vuoka. Käytä esim. Moilasen gluteenitonta korppujauhoa (kuvassa).
Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tehosekoittimella tai vatkaimella vain sen verran, että taikina on tasaista. Levitä paistovuokaan tasaisesti (kuva alla).
Paista pelkkää pohjaa 180°C uunissa noin 10 minuuttia. Ota vuoka hetkeksi ulos uunista ja lisää varovasti piirakan päälle raparperit. Ripottele pintaan kevyesti kanelia ja sokeria ja laita takaisin uuniin vielä 30 minuutiksi. (Kuva alla: 10 minuuttia paistunut piirakka päällysteineen ja menossa takaisin uuniin).
Piirakka on valmis, kun pinta on kauniin kullanruskea, tikulla koettaen voit vielä varmistaa kypsyyden: kypsän piirakan taikina ei tartu tikkuun.