Pastaa basilikapestolla ja kasviksilla

Onpas vaikeaa aloittaa blogin kirjoittaminen, kun pää jostain syystä tänään humajaa yhtä  tyhjää kuin jääkaappikin. Ruoan teko onnistui kuitenkin erinomaisesti, vaikka sanat ovatkin edelleen kateissa.

Joten lyhyestä virsi kaunis: kun edellispäivän aterialta jäi tähteeksi basilikapestoa ja halloumia eikä jääkaapista tai pakastimesta näyttänyt todellakaan löytyvän mitään erityisempää laitettavaa, ajattelimme improvisoida siitä pienestä halloumi-kimpaleesta, pestosta,  tomaateista, paprikasta, oliiveista ja selleristä pastakastikkeen. Nopea ja helppotekoinen ruoka ja mikä tietenkin parasta, herkullisen makuista.

Gluteenittomassa pastassa on erilaisten makaronien tarjonta valitettavan paljon pienempää kuin ns. gluteenipitoisissa pastoissa. Onneksi gluteenittomiakin kuitenkin löytyy erilaisia ja vaikka maku ja koostumus eivät mielestäni ole tavallisen pastan luokkaa, niin hyvä kastike antaa paljon anteeksi.

Peston voi toki ostaa kaupasta valmiina, mutta joskus kannattaa kokeilla sen tekemistä itse – ei ole vaikeaa eikä paljon aikaa vievää. Pesto kannattaa tehdä valmiiksi jo vaikkapa edellisenä päivänä (säilyy hyvänä jääkaapissa useammankin päivän), niin säästyy paljon aikaa seuraavan päivän ruuanlaitossa.

Basilikapeston valmistusohjeen löydät täältä.

ANNOS: 2 hengelle
VALMISTUSAIKA: 30 minuuttia

AINEKSET:

  • n. 100-150 gr nauhamakaronia (kuiva paino)
  • 100gr halloumijuustoa
  • 10 kirsikkatomaattia
  • ½ punainen paprika
  • pieni pala mukulaselleriä
  • 10 tummaa, kivetöntä oliivia
  • hunajaa
  • mustapippuria
  • suolaa
  • oliiviöljyä
  • 2 tl tuoretta timjamia
  • 1 tl tuoretta rosmariinia
  • sitruunamehua

Laita uuni lämpiämään 220-asteeseen.

Voitele uunipannu kevyesti öljyllä. Leikkaa tomaatit puolikkaiksi ja selleri pieniksi kuutioiksi. Sivele paprikan sisäpinta kevyesti hunajalla ja leikkaa se sitten pieniksi palasiksi. Laita tomaatit, paprika, oliivit ja selleri uunipannulle.

Sekoita vajaaseen puoleen desilitraan oliiviöljyä 2 teelusikallista tuoretta hienonnettua timjamia, 1 tl hienoksi silputtua rosmariinia, ripaus suolaa, ripaus mustapippuria ja hieman sitruunamehua. Kaada seos kasvisten päälle ja sekoita.

Paista n. 20-25 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat pehmeitä.

Sillä aikaa, kun tomaatit kumppaneineen muhivat uunissa, valmista pasta ja paista halloumi.

Pastan keittämisen taidon varmasti jokainen kotikokki hallitsee, mutta sanottakoon nyt kuitenkin että keitetään väljässä suolavedessä n. 10-12 minuuttia (parhaiten kypsyyden saa selville maistamalla).

Kuumenna paistinpannu, lisää sinne tilkka öljyä ja paista pieniksi kuutioiksi leikattua halloumia, kunnes kuutioissa on kaunis, kevyenruskea pinta.

Sekoita halloumipalat ja uunissa paahtuneet kasvikset keskenään. Laita lautaselle nauhamakaronin päälle sekä pestoa että juustokasvisseosta haluamasi määrä kumpaakin.

Tagit: basilikapesto halloumi kasvispasta kasvisruoka kasvisruuat pasta pesto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s