Sinisimpukat valkosipuli-kermakastikkeessa

Pakastesimpukoita on yleensä tarjolla aina, mutta tuoreina niitä löytyy kauppojen tiskistä vain kylmän veden aikaan eli syyskuusta huhtikuuhun, mikäli ehdottomasti haluaa tämän herkun tuoreista simpukoista valmistaa.

Tuoreet simpukat myydän yleensä kilon verkkopusseissa ja koska niiden tulee olla eläviä ruuan valmistukseen asti, ne on suotavaa tuoda jääkaappiin odottamaan korkeintaan vuorokausi etukäteen.

Tuoreen sinisimpukan valmistuksessa on näemmä ihan omat niksinsä, joita en tähän reseptiin laita, koska reseptin sisältämät simpukat on ostettu pakasteina. Joskin sanotaan, että pakastesimpukan maku on kaukana tuoreesta,  niin ei näissäkään kyllä mitään valittamista ollut. Todella maukkaita kaikin puolin. Tuoreista en koskaan ole valmistanutkaan ja saattaa hyvinkin olla, että pysytään näissä pakasteissa edelleenkin.

Pakastesimpukoiden puolesta tällaisena normina viikonloppuruokana eikä suinkaan juhlatarjottavana puhuu niiden helppo valmistettavuus. Samoin se, että hävikkiä ei synny, kun pakastettaviksi on valittu vain kunnolliset elävät simpukat, jotka alkukäsittelyn aikana ovat kuorensa avanneet. Lisäksi ruoka on tavattoman nopeatekoinen, kun ei ensin tarvitse huolehtia oikeanlaisesta säilytyksestä, ei raaputella, kapsutella ja kopautella eläviä otuksia ennen keittämistä. Reseptissä oleva kahden hengen annos sisältää 500 grammaa sinisimpukoita, joka on niukka määrä, jos haluaa oikein runsaasti kyseisillä elävällä herkutella – riisin, salaatin ja patongin kanssa kuitenkin erittäin riittävä ateria.

Me nautimme omat simpukkamme arborioriisistä tehdyn pinaattirisoton kanssa. Sen valmistamien kuitenkin kestää noin 30 minuuttia eli muitakin nopeampia vaihtoehtoja on, joskaan ei niin maukkaita.

Pinaattilla ja kurkumalla maustetun risoton ohje löytyy täältä.

ANNOS: 2 henkeä
VALMISTUSAIKA: 15 minuuttia

AINEKSET:

  • 500 gr sinisimpukoita (pakaste)
  • 2 salottisipulia
  • 3 valkosipulin kynttä
  • reili köntti voita
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 2 dl kermaa
  • mustapippuria
  • sormisuolaa
  • tuoretta, hienonnettua tilliä (oman maun mukaan, 1-2 rkl)
  • tuoretta, silputtua persiljaa persiljaa (oman maun mukaan)
  • 1 tl tuoretta, hienoksi leikattua rosmariinia

Sulata voi kattilassa ja kuullota siinä silputtu salottisipuli ja murskatut valkosipulin kynnet.

Lisää kerma, valkoviini, mausteet ja yrtit ja anna hautua hetki.

Lisää simpukat ja hauduttele kannen alla noin 3-4 minuuttia. Ravistele kattilaa muutaman kerran hautumisen aikana.

Tagit: simpukat kermakastikkeessa valkosipulikermakastikeessa simpukka sinisimpukka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s