Karitsan kare

Jeesus söi viimeisellä ateriallaan lammasta ja jo niin kaukaa juontaa perinne tarjota lammasta pääsiäisenä. Alunperin lampaan syönti on ollut juutalainen perinne. Juutalaiset viettävät pääsiäistä Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi ja tuolloin on ollut tapana teurastaa karitsa.

Kristillisessä pääsiäisessä perinne tulee kreikkalaisesta kulttuurista, siellä lammas kuuluu ehdottomasti pääsiäisen ruokapöytään. Suomeen tapa on tullut suhteellisen myöhään, osittain johtuen jo siitäkin, että Suomessa ei vielä 1960- ja 1970 luvuilla ollut juurikaan lammastiloja. Nykyään lammas kuitenkin on myös meillä yksi mitä todennäköisimmin pääsiäisen juhlapöydästä löytyvä tarjottava.

Niinpä on meidänkin pääsiäisaterioistamme yksi aina sisältänyt  lammasta, joskin toki syömme sitä paljon muulloinkin. Tänä vuonna (kuten useina muinakin pääsiäisinä) laitoimme karitsan karetta. Osittain johtuen siitä, että olin itse juuri pääsiäisen alla todella rankassa vatsataudissa, emmekä tästä johtuen uskaltaneet kutsua perhettä koolle – pelko taudin tarttumisesta oli turhan suuri. Ja kun kahdestaan syödään, niin yksi kare on juuri passeli määrä.

Sitruunagremolata kareen pinnassa on omasta mielestäni erittäin herkullista, mutta koska mieheni ei siitä oikein pidä, jätimme sen tällä kertaa pois. Jos kuitenkin haluat sitä kokeilla, niin gremolatan valmistusohje löytyy täältä.

Jos lammas päällystetään gremolatalla, täytyy se suojata paistumisen ajaksi foliolla, sillä ilman sitä saattaa raikas päällyste palaa ja muuttua kitkeräksi.

Lampaan kanssa tarjolla oli tuoretta parsaa, valkosipuliperunoita, mustaherukkahyytelöä ja raikasta melonisalaattia.

Valkosipuliperunoiden valmistusohje löytyy täältä.
Tankoparsan erilaisia valmistustapoja löytyy täältä.

ANNOS: 2 hengelle
VALMISTUSAIKA: lampaan marinointi 24 tuntia, paistaminen noin 20 minuuttia
valkosipuliperunalaatikon valmistelu 15 minuuttia, paistaminen noin tunti
parsat voikastikeessa pannulla noin kymmenen minuuttia

AINEKSET:

  • 1 karitsan kare

Marinadi:

  • ½ dl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa
  • ¼ dl sitruunamehua
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 2 tl tuoretta silputtua timjamia
  • 2 tl tuoretta silputtua minttua
  • 3 rkl tuoretta silputtua persiljaa
  • ripaus mustapippuria

Anna lihan marinoitua noin vuorokausi.

Ennen marinadiin laittoa poista lihasta enimmät rasvat ja kalvot.

Kuumenna uuni 220°C:een

Puhdista kareen pinnasta enimmät yrtit ja paista se ensin nopeasti molemmin puolin kuumalla pannulla.

Laita kare voideltuun uunivuokaan ja aseta paistomittari keskelle paksuinta kohtaa lihassa. Paista uunin keskitasolla.

Kun sisälämpötila on 55-60 astetta, lammas on valmis. Leikkaa kare annospaloiksi luiden välistä ja aseta tarjolle.

Tagit: karitsa karitsankare lammas tankoparsa uunilammas valkosipuliperunat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s