Gluteeniton pasta & kermakastike tateilla, savupekonilla ja parsakaalilla

Gluteeniton pasta & kermakastike tateilla, savupekonilla ja parsakaalilla

Olen joskus tullut päästäneeksi suustani sellaisenkin lauseen kuin “en ole mikään erityinen pastan ystävä”. No, moneen kertaan olen saanut sanani pyörtää, kun olen näitä maittavia kastikkeita pastan päällä syönyt. Oppia ikä kaikki ja hyvä niin. Ja olenhan aina pitänyt esimerkiksi makaronilaatikosta, keitetystä makaronista makkara- tai siankylkikastikkeen sekä karjalanpaistin kanssa.  jatka lukemista

Pinaatilla ja kurkumalla maustettu risotto

Pinaatilla ja kurkumalla maustettu risotto

Lähes kaikki arborioriisistä valmistamani risotot tehdään samalla tavalla, siihen lisätyillä aineksilla ja mausteilla sitten saadaan paljon erilaisia makuja – toistaiseksi vain tomaattirisotto on hieman erilainen. Vaikka valmistusohje on siis samanlainen kaikissa, olen siitä huolimatta kirjannut sen kunkin risoton kohdalle erikseen – näin ei tarvitse turhaan lähteä sivuja selailemaan. jatka lukemista