Halpaa ja herkullista arkiruokaa, joka valmistuu viidessätoista minuutissa. jatka lukemista
Helppoa, Hauskaa, Herkullista
Halpaa ja herkullista arkiruokaa, joka valmistuu viidessätoista minuutissa. jatka lukemista
On tässä varsin pitkä aika ehtinyt vierähtää siitä, kun tätä ruokaa on edellisen kerran tehty. Yksi sisaristani perheineen asui jokusen vuoden Ranskassa, Strasbourgissa, ja sitä kautta tämä herkku lienee tullut tutuksi meidänkin ruokapöydässämme. jatka lukemista
Englanninkielisestä Wikipediasta noukittua tietoa: sipulikeitot ovat olleet suosittuja jo muinaisen Rooman ajoista lähtien. Kautta historian sipulikeitot ovat olleet köyhien ihmisten ruokaa, koska sipuleita oli helppo kasvattaa ja niitä tuli paljon. jatka lukemista
Enpä nyt tähän hätään keksi mitään erityistä kerrottavaa tai sanottavaa aiheesta kana tai kanaruuat. Sen verran kuitenkin, että kumman sitkaasti sitä ihmisen mielessä istuu ajatus siitä, että kanaa pitää syödä nimenomaan riisin kera – ei esimerkiksi pastan tai perunan. jatka lukemista
Vaikka bataatti ulkonäöltään ja koostumukseltaan muistuttaa melkoisesti isoa perunaa ja vaikka jo bataatti-sanakin (englanniksi sweet potato) kuulostaa melkein perunalta, nämä kaksi lajia eivät ole lainkaan sukua toisilleen. Bataatin juurimukulan oranssi väri johtuu sen suuresta beetakaroteenimäärästä – samoin kuin porkkanan – ja lisäksi siinä on paljon A-, C- ja B6-vitamiinia, joten bataatin syöminen lienee melko terveellistä. jatka lukemista
Marraskuun 2018 loppupuolella julkaisin reseptin Parsakaalia pinjansiemenvoissa. Kyseinen lisuke kuuluu sarjaan “vähällä vaivalla ja muutamin ainein toteuttettavat herkulliset ruuat. Ja tässä seuraa nyt toinen, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on erittäin maittava salaatti. jatka lukemista
Pyttipannu on erityisesti suomalaisessa ja ruotsalaisessa ruokakulttuurissa esiintyvä perinneruoka. Sana pyttipannu tulee ruotsalaisista sanoistai “pytt i panna”, joka tarkoittaa pieniä paloja pannussa. Perusosana ruokalajissa on peruna ja sen seuraksi voidaan sitten laittaa vaikkapa siankylkipaloja, makkaranpaloja, lihapullia tai sen voi tehdä myös täysin kasvisversiona. jatka lukemista
Yksinkertainen on kaunista. Ja usein yksinkertaisimmat ruuat ovat niitä herkullisimpia. Näihin herkkuihin kuuluu myös parsakaali pinjansiemenvoissa – tämä kolmen aineksen liitto tuottaa todella makuhermoja hivelevän elämyksen. Kuten yksi tyttäristäni sanoi maistaessaan tätä ensimmäistä kertaa: “Parasta parsakaalia ikinä!” Olen muuten aivan samaa mieltä. jatka lukemista
Enpä tosiaan tiedä, ovatko Helsingin Sanomien torstaisin ilmestyvän ruokaliitteen ruuat järjestään tavallista erinomaisempia ja kokeilun arvoisia, vai onko kyse vain siitä, että Helsingin Sanomat tulee meille edelleen lehden muodossa kotiin ja kaikki ruokaliitteen tarjoamukset käydään antaumuksella läpi. jatka lukemista
Erittäin edullista mutta sitäkin maittavampaa ruokaa. Porsaan potka ei maksa kuin noin kolme euroa kilo eikä hapankaalikaan mitenkään kallista ole. Yhdestä potkasta, 400 gramman rasiallisesta hapankaalia ja purkillisesta smetanaa syntyy jo varsin runsas ateria kahdelle hengelle. jatka lukemista