Hunajainen juurespaistos

Hunajainen juurespaistos

Tässäpä taas siitä kiva ruoka, että siihen voi laittaa melkein mitä tahansa juureksia sattuu olemaan tarjolla, ja silti tulee aivan yhtä hyvää. Tätä voi syödä ihan sinällään eli voidaan mainiosti tarjoilla kasvisruokana, mutta on tämä myös erinomainen lisuke lihan, kalan tai kanan kanssa. jatka lukemista

Kaksi herkkusienikeittoa

Kaksi herkkusienikeittoa

Nappisuoritus sarjassamme “mitä kaapista löytyy”. Tällä kertaa jääkaapin uumenista poimittiin edelliseltä aterialta yli jääneitä tuoreita herkkusieniä, puolet isommasta parsakaalista ja avattu kermatölkki, josta vain tilkka tarvittu aikaisemmin. Sipulia tietenkin on tarjolla aina, samoin sitruunaa, kasvisliemikuutioita, pakkasessa persiljaa ja pakastimessa tällä kertaa myös 100 gramman paketti savustettuja possusuikaleita. jatka lukemista

Sienisalaatti

Sienisalaatti

Jos minun joskus pitäisi valita kolme ruokaa mukaani autiolle saarelle ja pelkästään niitä pitäisi parin kuukauden ajan syödä, niin valitsisin luultavimmin sienisalaatin, porsaanpaistin ja korvapuustit. Lähestulkoon kaikki erilaiset ruuat ovat tasavertaisesti hyviä, parempia ja parhaita, mutta noiden kolmen syömiseen minulla on erityisen suuri himo. jatka lukemista