Loimulohi

Loimulohi

Enpä todellakaan tiedä, kuinka tunnettu ruoka loimutettu kala on maailmalla. Suomalaiseen ruuanlaittoperinteeseen se on kuulunut kauan. Loimukala on nuotion tai muun avotulen loisteessa miedolla lämmöllä kypsennetty kalaruoka. Erityisesti lohi on suosittu loimutettava, joskin kaikki riittävän rasvaiset ja paksulihaiset kalat voi valmistaa samalla tavalla ja esimerkiksi siika voidaan loimuttaa kokonaisena – siitä vain poistetaan sisälmykset ja tehdään muutama viilto nahan pintaan kypsymistä nopeuttamaan. jatka lukemista

Paneroitu uuniturska

Paneroitu uuniturska

Vanhimman ja ensimmäisen keittokirjani välistä löytyy aavistuksen kellastunut ja käytössä nuhjaantunut, äitini käsialalla kirjoitettu ohje Hampurin hauen valmistukseen. Haukea olemme enimmäkseen tähän ruokalajiin käyttäneetkin, joskin aina silloin tällöin valmistamme samanlaisen ruuan turskasta, kuten esimerkiksi tässä reseptissä.

jatka lukemista

Kampasimpukat valkosipulikastikkeessa

Kampasimpukat valkosipulikastikkeessa

Maailmassa on ollut ja on edelleen valtavan paljon ruokia, joita en ole ehtinyt tai halunnut maistaa. Maailmassa on myös valtavan paljon ruokia, joista en ole koskaan kuullut ja joista en ehkä koskaan tule kuulemaankaan. Maailmassa on valtavan paljon ruokia, joihin ehkä vielä haluaisin tutustua tai  joidenka tekemistä ehdottomasti haluaisin kokeilla. jatka lukemista

Mätihyytelö

Mätihyytelö

Vuonna 2012 Yhteishyvä-lehti julkaisi reseptin mätihyytelön valmistamisesta. Oli niin käsittämättömän hyvää, että siitä pitäen sitä on joka jouluksi laitettu, pienempiä ja suurempia määriä syöjien lukumäärän mukaan. Kun näitä kerran on maistanut, ei pelkkä mäti-, sipuli-, smetanayhdistelmä maistu enää miltään, vaan jos mätiä haluaa syödä, niin kakkusia tehdään ilman muuta. jatka lukemista